Tekstit

Puhutaanko politiikkaa?

-
Kuva
Kun olin niin pieni, etten vielä ymmärtänyt, mitä sana politiikka tarkoittaa, miehet puhuivat politiikkaa. Etenkin vaari. Vankkumaton Kekkosen mies ja kyläyhteisön urheilupomo. Miehet kerääntyivät pöydän ääreen ja puhuivat käsittämättömiä asioita, jotka tuntuivat ainoastaan tylsiltä. Ehkä se kuitenkin jätti jäljen, sytytti jonkin kipinän poikasen. Varhaisteininä minulla oli bestis, Lissu, jonka kanssa toteutimme leikkivaalikampanjan Kekkosen kannattajina. Sehän nyt ei vielä ollut minkäänmoinen poliittinen kannanotto, koska olimme lapsia, joille presidentti tarkoitti samaa kuin Kekkonen. Olisihan ollut ihan ennenkuulumatonta, jos siinä hommassa olisi joku, jolla on eri nimi. Astetta vakavammiksi yhteiskunnalliset mielipiteet muuttuivat muutaman vuoden päästä, kun kirjoitin tulikivenkatkuisen ja tunteita myllertävän kouluaineen Vietnamin sodasta. Olin sen ikäinen, että uskoin vankkumatta oikeudenmukaisuuteen ja sen puolustamiseen. Kuva Napalmin polttamista lapsista olisi mielestäni p
Lähetä kommentti
Lue lisää

Biitsillä Puolassa

-
Kuva
Kun alkaa mielikuvitella ja suunnitella rantalomaa, silmien eteen nousee muistoja ja matkaesitekuvia ensin Kreikan saarilta, ehkä myös Espanjan rannikolta ja Kanarian saarilta. Palmuja, rantaa huuhtelevia aaltoja, lämmintä hiekkaa, aurinkotuolien meri. Ihan ensin tai ehkä ei lainkaan tule mieleen, että mennäänpäs rantalomalle Puolaan. Niin me kuitenkin teimme. Tai tarkalleen ottaen kaupunkiloman ja rantaloman yhdistelmälle. Puolan pohjoisrannikkoa reunustaa kymmenien kilometrien hienohiekkainen ranta, josta tosin puuttuvat palmut eikä täyttä takuuta kuumasta hiekasta ole. Aurinkotuolien merta ei välttämättä kaipaakaan. Jos nämä eroavaisuudet eteläisen Euroopan rantoihin eivät haittaa, Puola on kuin onkin mainio rantalomakohde. Rantaa lempeästi huuhtelevia aaltoja on tarjolla. Kun tarjolla on kaupunkielämää 15 minuutin junamatkan päässä, combo on aika mainio. Me teimme niin, että reissukotimme oli Gdanskissa, josta retkeilimme muutamallakin rannalla, joista suurin, kaunein ja kuuluisi
Lähetä kommentti
Lue lisää

Pieni matkakertomus: Jälleen meren ja auringon saarella

-
Kuva
  Pitkä, samettihiekkainen melkein tyhjä ranta. Kaukaisuudessa muutama lenkkeilijä ja koiranulkoiluttaja. Meren äänet, auringon lämpö, tuulen hento hipaisu. Riisun kengät, astun vesirajaan, siihen kohtaan, jossa aallot kääntyvät takaisin merelle. Askel toisen eteen, veden vilvoittava tunne. Kaikesta turhasta riisuttu elämän tunne valtaa mielen. Melkein loputtoman pitkältä tuntuneen talven jälkeen hetki on kuin makeaa hunajaa, samanaikaisesti rauhoittava ja riemastuttava. Olen muutaman vuoden tauon jälkeen Kreetalla, jolla on oma paikkansa sydämessäni. Koskaan aikaisemmin en ole ajoittanut reissua varhaiseen kevääseen, huhtikuun puoliväliin, vaan sydänkesään, jolloin lämpö on kohonnut huimiin lukemiin ja saari on kuhissut matkailijoita. Nyt on hyvällä tavalla erilaista. Asumme Staloksen kylässä, kymmenisen kilometriä Haniasta länteen. Kylä on yksi rannikon pienimpiä ihan Agia Marinan kainalossa ja vasta heräilemässä matkailukauteen. Moni remontoi ravintolaansa kesäkuntoon, joukko miehiä
Lähetä kommentti
Lue lisää

Vastasyntynyt lennähti maailman tuuliin

-
Kuva
Tammikuun alussa katselin romaanini taittoversiota tietokoneen näytöltä. Nyt katselen, miten kirja ottaa ensiaskeleitaan maailmassa, jossa en enää voi pitää sitä kädestä tai päättää, että mennäänkin takaisin kotiin, turvaan. Näin se kuulemma menee aina, niilläkin konkareilla, jotka ovat julkaisseet pinon kirjoja. Tuntuu vähän siltä kuin päästäisi maailmalle lapsen, jonka kanssa on kulkenut vuosikausia. Kirjan kirjoittaminen ei sentään kestä yhtä kauan kuin lapsen kasvaminen aikuiseksi, mutta sen henkilöt tulevat niin tutuiksi kirjoittamisprosessin aikana, että heistä tulee kuin eläviä ihmisiä, ystäviä, lapsia. Oli mielenkiintoinen matka nähdä, kuinka kirja muovautui tekstistä näytöllä kirjaksi, jonka voi ottaa käteen, katsella ja haistella tuoretta painomustetta. Ja tällä kertaa erityisen mielenkiintoinen siksi, että olin mukana jokaisella stepillä, jotka kirjan synnytys tarvitsi. Pääsin vaikuttamaan kaikkiin vaiheisiin, mutta toki se toi myös vastuuta. Taittomallin valinta oli ensim
Lähetä kommentti
Lue lisää

Langat omissa käsissä

-
Kuva
Blogini alkoi peittyä niin paksun virtuaalisen pölyn alle, että on pakko päättää, annanko pölyn peittää sen näkymättömiin vai pyyhkäisenkö sen puhtaaksi. Päätin tehdä jälkimmäisen. Kolmen kuukauden paussiin ei ole yhtään järkevää syytä. Olisin voinut kertoa, miltä Splitissä näytti ja maistui lokakuussa, kun täällä pääosin vihmoi vettä. Tai olisin voinut kuvailla, miten sujui positiivinen marraskuuni. Kun iso joukko ihmisiä tällä hetkellä nauttii (tai kärsii) tipattomasta tammikuusta, itse päätin (koska marraskuu on inhokkikuukauteni) löytää jokaisesta marraskuun päivästä jotain positiivista ja kertoa sen Facebookin postauksissa. Ehkä palaan jossain vaiheessa kokeiluni tuloksiin. Kaiken lisäksi edellisen blogipostaukseni järjestysnumero oli 100, joten olisi ollut ihan tyylikästä päättää siihen. Alunperinhän ei ollutkaan kirjoitella ikuisuusblogia, mutta se kuitenkin onnistui täyttämään lokakuussa viisi vuotta. Tämä postaus on kuitenkin omistettu ihan toisenlaiselle asialle, joka ehkä
1 kommentti
Lue lisää

Koskettava, vaikuttava, jännittävä, viihdyttävä = kirja

-
Kuva
Kirjat ovat siitä mainioita kavereita, että aina löytyy sopivaa seuraa. Lenkille, arkisiin puuhiin, hiljaisiin hetkiin ja lyhyisiin taukoihin. Joko käteen tai kuulokkeisiin. Luen ja kuuntelen aika lailla kaikenlaista. Dekkareita, kirjoja, jotka nousevat monella tavalla muiden yläpuolelle, kirjoja, jotka viihdyttävät ja koskettavat. Ainut genre, joka ei mennyt jatkoon (kokeilin kyllä), on ns. hyvän mielen kirjat, joita on alkanut ilmestyä yhä enemmän. Niiden kliseisyys ja ohuus ei vaan jaksa innostaa. Valitsin muutamia viimeaikaisia lukukokemuksia kaikista kolmesta ryhmästä. Ensin kaksi, jotka ovat Kirjoja isolla alkukirjaimella. Sitten dekkari, joka on oman genrensä tähti. Ja lopuksi kolme sykähdyttä Herve Le Tellier: Poikkeama Vangitseva, outo ja pelottavakin tarina, joka osui lujaa. Se pakotti hetkittäin ajatukset sellaiseen asentoon, että puistatti. Kun tarina kerrottiin yksittäisten ihmisten elämien kautta, siitä tuli oudon elävä, mahdollinen ja kuitenkaan ei. Keskivaiheilla oli
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kuka koputtaa ovella?

-
Kuva
Niitä nököttää rivissä ulko-oven vieressä. Ne näyttävät innokkailta täyttämään seuraavan tehtävänsä, turvaviiri sojottaa tukevasti. Hymyilyttää, kun katson niitä. Melkein odotan, että ne hymyilisivät takaisin. Mutta ne ovat vain koneita, jotka eivät näe hymyäni (eiväthän?). Kuulin nimittäin, että yksi niistä oli sanonut kiitos , kun sitä oli autettu tien yli. Kauppojen kuljetusrobotit ovat saapuneet keskuuteemme. Ja muutkin robotit. En yleensä innostu uusista teknisistä jutuista ja tietokoneen päivitykset ovat vain asioita, joita pitää silloin tällöin tehdä. Onneksi kone muistuttaa niistä ja minun vastuulleni jää vain painaa toimenpiteen hyväksyvää näppäintä. Yleensä en päivityksen jälkeen huomaa mitään muutosta. Paitsi jonkin aikaa sitten. Koneelleni oli ilmestynyt tekoälyohjelma, jolta saa kysyä ihan mitä sattuu ja joka kirjoittelee pyydetystä aiheesta. Siitä tuli hetkeksi uusi leikkikaluni. Aloitin kyselemisen arkisilla asioilla. Kysyin ensin, mitä voi tehdä, kun sataa eikä ol
Lähetä kommentti
Lue lisää