55 päivää ja yötä
On kulunut melkein kaksi kuukautta – tarkalleen ottaen 55 päivää - siitä, kun lähdin työpaikalta ilman avaimia ja henkilökorttia. Oudoissa fiiliksissä ja toisaalta koko maailma avoinna. Sen jälkeen puut ovat pudottaneet lehtensä, lämpömittari käväissyt miinuslukemissa ja maa saanut valkoisen kuorrutuksen. On sopiva aika pysähtyä noihin 55 päivään, katsoa hetkeksi taaksepäin. Itsearviointejahan tehdään jo päiväkodeissa ja töissä ne alkavat olla peruskauraa. En kuitenkaan listaa asioita ”jotka menevät hyvin” ja ”joissa on parannettavaa”. Haluan vain kurkistaa omaa lähimenneisyyttäni uteliaana. Kun työpäiviä oli vielä jäljellä, olin aika ymmälläni enkä oikein tiennyt miltä tuntui. Odotin ja melkein vihasin viimeistä työpäivää. Monet saman maagisen rajan ylittäneet ystäväni sanoivat, että totut tosi pian – toisaalta kuulin myös tarinoita, joissa sopeutumiseen oli mennyt vuosi. Mutta silmsalabim: solahdin välittömästi uuteen tapaan elää, ilman sen kummempia siirtymäriittejä. Tuota m...