Pyjamahousuelämää ja lentosukkasuunnitelmia

Sain ystävältäni nipun kirjeitäni aikojen takaa. Hän oli yllättäen löytänyt ne  kaapin uumenista. Vanhin niistä oli melkein 40-vuotias, tuorein 90-luvun alkupuolelta. Hämmentäviä aarteita. Ajattelin, että luen ne hetkenä, jonka päätän etukäteen, jolloin ei ole mitään häiritseviä tekijöitä, jolloin on juuri niin paljon aikaa kuin tarvitsen. Ei siinä niin käynyt. Istuin saman tien sohvalle, avasin kuoren, otin kirjepinon syliini ja luin ne kaikki. Melkein henkeä vetämättä. Ahmin sanoja, siirryin aikaan, jolloin kaikki oli toisin, jolloin tiesin elämästä paljon vähemmän. Kun olin lukenut viimeisen, järjestin kirjeet aikajärjestykseen, laitoin takaisin kuoreen ja talletin aarteet paikkaan, jossa ovat kaikki tärkeät paperini. Pikkuhiljaa, sana sanalta, kirje kirjeeltä niiden sisältö alkoi elää mielessäni. Yksi asia nousi ylitse muiden: kuinka paljon ihminen lopulta muuttuu elämänsä aikana. Tulin tulokseen, että paljon ja ei yhtään. Eläminen muuttaa, antaa asioille näkökulmi...

Aamu ei ole vielä valkenemassa. Yötaivas on musta, pilvenpiirtäjät loistavat timantteina maisemassa. Hudson-joki on vain tumma läikkä kuvassa. Olen jossain, josta olen aina unelmoinut, jota olen kuvitellut, nähnyt untakin. Kummallista, miten yhdestä paikasta voi tulla niin paljon erityisempi kuin kaikista muista. Miksei se ollut Rooma, Pariisi tai Lontoo? Se oli kuitenkin New York enkä osaa selittää miksi. Olemme olleet täällä vasta kaksi päivää, kolme iltaa ja yötä. Kauhean lyhyen ajan siis. Silti katseeni on jo tottunut tähän maisemaan 45. kerroksen seinän kokoisista ikkunoista. En ikinä unohda tätä näkymää. Aikaero on tehnyt sen, että meistä tuli aamuvirkkuja. Heräämme ennen kuin muu kaupunki käynnistyy päivään, katsomme auringonnousun valaisemaa Manhattania, juomme vahvaa kahvia. Olemme hitaita, suunnittelemme päivää. Ensimmäinen päivä on aina uuden paikan opettelua, jossa on viehätyksensä, mutta myös jännityspiikkejä. Asumme Jersey Cityssä, joten PATH-junat piti oppi...

Ensimmäinen aamu uutta elämää: Heräsin oudossa energiaboostissa, ihmeellisessä tunnekuplassa, että nyt ovat kaikki ovet auki ja voin tehdä juuri sitä mitä haluan. Tai olla tekemättä mitään, jos en halua. Mielessä laukkasi lauma teemoja ja näkökulmia, joista voisin kirjoittaa. Kirjasin niitä muistikirjaan, jossa ei toistaiseksi ollut mitään, vain kymmeniä puhtaita sivuja ja jäykät kannet. Sitten pääni siirtyi seuraavaan mahdollisuuksien lahjapakettiin: minne voisi matkustaa, vaikka nyt heti tai vähän ajan päästä tai joskus. Skyscanneriin ilmestyi vauhdikkaasti lentoyhteyksiä: Praha, Budapest, Milano, Varsova. Hinnoilla oli ilo leikkiä, kun ei tarvinnut miettiä lomapäiviä. Booking avasi ovet huoneistoihin, jotka saivat huokailemaan: mikä näköala, mikä sijainti. Olin kuin lapsi karkkikaupassa: haluan noita pyöreitä punaisia ja noita vihreitä pitkulaisia ja sitten vielä muutaman salmiakin. Toinen aamu: Heräsin arkeen. Pilviverho leijui sekä ikkunan takana että karkkikaupassani...