Ystäväreissuilu on ihan parasta
Kiitorata on yönpimeä. Vain valohelminauhat raidoittavat sitä. Kone odottaa vuoroaan ennen kuin se asettuu valohelminauhojen väliin ja sen moottorit jyrähtävät käyntiin. Voima painaa selän tiukasti istuimeen ennen kuin koneen pyörät irtoavat maasta ja valojen meri laajene ikkunan takana. Vielä viimeinen lentopätkä ennen kotiinpaluuta. Tämä tunne on aina omanlaisensa, vain tähän hetkeen kuuluva. Poskilla on vielä hitunen Ateenan auringon lämpöä. Kaupunki näytti meille valoisimmat kasvonsa, vaikka tiesimme, että tähän aikaan vuodesta muunkinlaiset kasvot olivat hyvinkin mahdollisia. Viikkoa aiemmin oli satanut lunta. Me saimme nauttia aamukahvit parvekkeella ja seurata, kuinka puiston reunassa oleva puu vihertyi aamu aamulta. Kyyhkyset kokoontuivat puun oksille ja pyrähtivät joka aamu samanlaiselle kierrokselle puiston ympäri. Aamuyöllä roskisautojen kolistelu tunkeutui unen läpi, mutta lakkasi häiritsemästä muutaman yön jälkeen. Valloitimme Akropolin ja Likavittoksen, nautimme us...