Pyjamahousuelämää ja lentosukkasuunnitelmia

Ilta on hämärtynyt, katu kiiltää sateen jäljiltä, katusoittajan kuulaan kauniit sävelet leijailevat ilmassa, soitto vaihtuu uuteen melodiaan seuraavassa kadunkulmassa. Toinen toistaan hurmaavammat pastellinväriset rakennukset seisovat ikiaikaisina ympärillämme, ikkunasilmät tuikkien. Kävelemme verkkaisesti, tarkoituksella hitaasti, jotta hetki kestäisi. Viimeinen reissuilta on suloisen tunnelmallinen. Niin tuttua ja vähän outoa samalla kertaa: olemme ystäväreissussa pitkän odotuksen ja yli kahden vuoden tauon jälkeen. Näkyvästi erilaista entiseen ovat maskinaamat ratikassa ja kaupoissa, ei oikeastaan paljon muu. Ihmiset ovat kuten aiemminkin, elämässä kiinni. Kadut ovat ehkä hiukan tyhjempiä, mutta se on oikeastaan mukavaa, rauhallista. Ja onhan marraskuu, ei siis ihan reissusesonkia. Gdansk on tuttu kaupunki ja sopivan lähellä. Siitä päätimme aloittaa, kun kakkosrokotus oli tuikattu kaikkien käsivarteen. Ei edes keskusteltu siitä, voimmeko, vaan siitä, milloin. Marraskuu on hyvä k...

Vain vähän yli viikko sitten maailma muuttui. Ei odottamatta eikä rytinällä, mutta tavallaan kuitenkin. Lukuun ottamatta niitä, jotka elävät täydessä mediapimennossa, jokainen osasi odottaa sitä. Varmaan lukematon määrä silmäpareja istui melkein henkeä pidättäen television ääressä, kun hallitus pahasti myöhässä marssi paikalle ja alkoi luetella numerojärjestyksessä asioita, jotka olisivat eri tavalla kuin eilen. Meillä näitä silmäpareja oli paikalla kolmet, neljännet onneksi olivat kiinnostuneempia ninjoista ja legotorneista. Kun tapahtuu jotain isoa ja odottamatonta, kestää aikansa, ennen kuin viesti menee sen verran perille, että alkaa ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen. Ja eri ihmisryhmille erikseen. Media alkoi pursuillla tarinoita anarkistipapoista ja -mummoista, jotka olivat päättäneet viis veisata moisista rajoituksista. Päivä päivältä näitä uhkarohkeustarinoita alkaa olla vähemmän. On pakko hyväksyä, että nyt taitaa olla tosi kyseess...

Tasan vuosi sitten aloitin blogini. Tasan vuosi sitten julkaisin ensimmäisen postauksen, jonka otsikko oli Tyhjän kalenterin ensimmäinen päivä . Tuona päivänä kalenteri tyhjeni työhön liittyvistä jutuista: palavereista, deadlineista ja etenemisstepeistä, työlistoista. Nyt taitaa siis olla oiva hetki vähän kurkistella menneeseen vuoteen. Halusin kaivella myös hiukan faktatietoa, johon voin peilata omia ajatuksia, fiiliksiä ja kokemuksia. Psykiatrit Thomas Holmes ja Richard Rahe ovat kehittäneet pisteytyksen, jossa erilaisille elämäntapahtumille annetaan stressipisteitä. Taulukko paljastaa jo ensisilmäyksellä, että myös iloiset asiat aiheuttavat stressiä, vaikka usein ajatellaan, että vain kurjat jutut stressaavat. Taulukon maksimi on 100 pistettä ja se sisältää kymmeniä hyvinkin erilaisia elämäntapahtumia. Eläkkeelle jääminen saa 45 pistettä, siis melkoisen paljon. Vertailulukuina potkut aiheuttavat 47 pisteen stressin, ylennys tai alennus töissä 29 pistettä ja avioliiton solmi...