Juna, joka ei pysähdy
Kun yön pimeinä tunteina havahdun hereille, ajatukset lähtevät aivan omille teilleen. Kuuntelen niitä kuin tarinaa, joka on jonkun muun tarina. Unen ja valveen raja tuottaa kuvia, jotka väillä tuntuvat yhtä aikaa hupsuilta ja pelottavilta. Istun junassa, jossa olen istunut jo viikkokausia. Juna kiitää eteenpäin enkä tarkkaan tiedä, mihin se on menossa tai koska se pysähtyy. Muutaman kerran se on pysähtynyt sen verran, että olen ehtinyt pistäytyä radan varrella olevassa tyhjässä talossa. Yhdessä oli niin jyrkät portaat, että ne piti kontata ylös ja ylhäältä löytyi kaksi pikkuruista huonetta, joissa kaikui menneisyys ja tyhjyys. Alakerrassa oli vanhan ihmisen koko historia, nariseva keinutuoli ja muhkurainen heteka. Toisessa oli hirveän monta huonetta, jotka kaikki oli kuorrutettu hämmentävällä määrällä koriste-esineitä. Ja sitten on se yksi talo, jonka edessä juna on pysähtynyt jo muutamankin kerran. Siinä talossa on olo, että täällä haluaisin asua. Juna kuitenkin kiitää eteenpäin, pudo