Pyjamahousuelämää ja lentosukkasuunnitelmia

Italiaan rakastuin ensikohtaamisella. Espanjan kanssa olen ystävystynyt vähitellen, joka tapaamisella aina hiukan enemmän. Nyt voin sanoa, että siitä on tullut rakas ystävä. Siitä yhtenä todisteena on se, että aloitin kielen opiskelun viime syksynä ja olen innoissani joka kerta, kun huomaan ymmärtäväni edes hiukan espanjankielisten sarjojen tai elokuvien puhetta. Ensikohtaaminen manner-Espanjan kanssa tapahtui kauan sitten, joskus 1990-luvulla Aurinkorannikolla (ei kovin eksoottinen valinta, mutta helppo). Oli helmikuu – ja tietysti talviaika sielläkin – mutta olin yltiöoptimisti ja pakkasin mukaan lähinnä sortseja ja puuvillapaitoja ja saman setin tyttärelle. Aurinkorannikolla oli kyllä aurinkoa, mutta lämpötila pysytteli sen verran alhaalla, että rannalla oli pelkästään tuuli ja hiekkaa. Vaikka olihan sekin paljon enemmän kuin pimeä sydäntalvi Suomessa. Ehkä ikimuistoisin tapahtuma kuitenkin oli päiväreissu Granadaan ja Alhambran linnaan. Kun vaeltelimme linnan komealla sisäpi

Kun hiljaisuus on sitä, että minä hetkenä hyvänsä sen rikkoo ääni, jota ei pitäisi kuulua, joka saa aistit valppaiksi, hengityksen tihentymään. Hengenveto, kolahdus. Kun pimeys on sitä, että kalvakkaassa kuunvalossa se ei olekaan vain pimeyttä, vaan huoneen nurkassa on jotain, jonka ei pitäisi olla siinä. Kun et olekaan turvassa pimeydessä. Kun et tiedä, tapahtuiko jokin todella vai kuvittelitko vain. Kun tajuat, että jokin on ihan väärin, mutta et tiedä mikä. Kun yrität ymmärtää, mitä oikein tapahtui, mutta avaat koko ajan vääriä ovia. Miksi ihmeessä on niin koukuttavaa aina välillä sukeltaa tällaisiin tunnelmiin? En osaa vastata enkä lähde asiaa sen kummemmin pohtimaan, koska tuskin osaisin silloinkaan vastata. Niihin kuitenkin pääsee helposti, avaamalla sopivan kirjan. Vaikka pidän monenlaisista kirjoista, aika säännöllisin väliajoin valitsen sellaisen, joka saa aikaan väristyksiä ainakin, jos sen kaikkein hurjimman kohdan sattuu lukemaan yön pimeydessä, vain pienen lukulamp