Pyjamahousuelämää ja lentosukkasuunnitelmia

Se oli aivan tavallinen marraskuinen perjantaipäivä. Taivas oli lyijynharmaa, ilma täynnä pysähtyneitä sadepisaroita. Olin menossa ystävälounaalle, ajatukset harhailivat sinne tänne, arkisissa asioissa. Palvelutalon edustalla vastaan tuli kaksi ihmistä, vanha mies ja vanha nainen. Mies yritti kulkea pystypäin, vaikka ryhti alkoikin painua etukumaraan. Nainen oli jo antanut etukumaralle periksi, hän kulki vaivalloisesti etukenossa ja vaikka en kuullut, saatoin kuvitella hänen työlään hengityksensä. He kulkivat käsi kädessä, mies naista tukien. Naisella oli toisessa kädessään punainen ruusu. Hetkessä oli jotain uskomattoman herkkää. En voinut mitään sille, että mieleni alkoi keriä tarinaa ikuisesta rakkaudesta, vuosikymmenien ketjusta, jotka nuo kaksi ihmistä olivat eläneet yhdessä. Miten he olivat kohdanneet? Miten he olivat eläneet sitä ennen? Mitä kokeneet? Minkälainen liima oli pitänyt heidät yhdessä kokonaisen elämän? Lapsuus oli jotain ihan muuta kuin lapsilla nyt. Pako...

Kävin jokin aika sitten keskustelun robotin kanssa. Minulla oli mielestäni aika yksinkertainen kysymys tunnuslukusovelluksesta. Vaikka muotoilin kysymyksen niin konkreettiseksi ja selkeäksi kuin mahdollista, robotti vastasi salamannopeasti: ”En ymmärrä. Voitko lyhentää?” Yritin. Poistin kaikki sellaiset sanat, jotka eivät olleet aivan välttämättömiä. Tosin teksti alkoi näyttää melkoisen lukihäiriöiseltä. Ei kelvannut vieläkään. Jotain (jota en enää muista) robottiparka oletti. Oletus oli kysymykseen nähden vielä jotakuinkin tästä maailmasta. Kun vastasin ei, tästä ei ole kyse, robotti pyysi edelleen lyhentämään. What? Kohta kysymys olisi pelkkää tyhjää valkoista. Niinpä aloitin alusta ja yritin lähestyä asiaa ihan uudella tavalla. Ja silloin robotilla syttyi lamppu ja hetkeäkään empimättä se kiljaisi: ”Oletan, että tarvitset sijoitusneuvoja!” Silloin repesin, taisin nauraa ääneen, ja kun sain itseni takaisin asialliseen moodiin, pyysin kainosti, että voisinko saada linjoil...

Olin ajatellut, että en käsittele blogissani poliittisia tai yhteiskunnallisia aiheita ja ajattelen oikeastaan edelleen samalla   tavalla. Mutta nyt en pysty sivuuttamaan päässäni pörräävää ällistystä ja siitä seurannutta ärtymystä. Katselin eilen A-Talkia, jossa keskustelun aiheena oli viime viikkojen ykkösjuttu. Ei tarvitse seurata uutisia ja mediaa kuin sillä toisella silmällä,   jotta tietäisi sen olevan vanhustenhuollossa esiin tulleet laiminlyönnit. Keskustelemassa oli neljä naista, kaksi hallituspuolueista, kaksi oppositiosta, ja jo tämä asetelma toki sai aikaan sen, mitä tällaisissa keskusteluissa tavoitellaan: kipakan näkemysten eron. Yksi kommentti kuitenkin sai tärykalvot tärisemään. Toinen hallituspuolueiden edustajista ehdotti, että kaikille eläkkeelle jääville pitäisi tehdä ”terveystarkastus”, jossa selvitetään, istuuko tuo ihmispolo sohvalla, juo kaljaa ja syö sipsejä. Siis mitä? Kun keskustellaan siitä, miten on mahdollista, että hyvin iäkkäät, avut...