Pyjamahousuelämää ja lentosukkasuunnitelmia

Aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta, se lämmittää, mutta ei polta. Thames virtailee verkkaisesti veneen alla. Istumme siinä veneessä, ystäväni ja minä. Tapaamattomat vuodet tai oikeastaan vuosikymmen katoavat ja siinä me istumme, vanhat kaverukset niin kaukaa menneisyydestä, että olimme tuolloin paljon, paljon nuorempia kuin lapsemme nyt. Jos vanhoja valokuvia vertaisi nykyisiin meihin, rehellisyyden nimessä jonkin verran eroavaisuuksia löytyisi. Mutta se ei ole tärkeää, koska olemme edelleen me, samat hupsut tytöt 1980-luvulta, ja muistot pulppuavat sellaisella vauhdilla, että melkein kompastuvat toisiinsa.  Vuodet eri maissa ja erilaisissa elämissä ovat pitäneet meidät ihan liian kaukana toisistamme.  Kun toinen sanoo, että nyt ei päästetä aikaa karkaamaan, toinen on ollut juuri sanomaisillaan samoin. Ja nyt se tuntuu oikeasti siltä. Siitä täytyy vain pitää huolta. Niinhän siinä usein käy, lähelläkin asuvien ystävien kanssa. Sanotaan, että pidetään yhteyttä, soitellaan,...

Vain yksi tunti tai ehkä hiukan yli, arkinen tiistain keskipäivän hetki. Auringonvalo taittuu pöytäliinalle. Ravintolassa ei ole montaa ihmistä heinäkuiseen lounasaikaan. Se on hyvä, on kuin ravintola olisi vain meidän, varattu ystävysten keskustelulle, melkein yhteen ääneen puhumiselle. Havahdumme jossain kohdassa siihen, että ystävyytemme on jo melkein 20 vuotta vanha ja alkoi sattumalta, kirjoittajakurssilla Orivedellä. Meidän liimamme on kirjoittaminen, mutta vuosien varrella myös monen monet muut asiat. Yhteisessä matossa on jo monenvärisiä raitoja. Heinäkuusta tuli Ystävyyden kuukausi. En ollut sitä mitenkään teemoittanut näin, mutta jotenkin vain jokaiselle viikolle ilmestyi merkintä tai useampi, joissa luki ystävien nimiä. Jo pitkään suunniteltuja tapaamisia, joista vihdoin tuli totta tai aivan hetkessä päätettyjä kohtaamisia. Eilen oli yksi tällainen. Sovimme tapaamisesta keskiyöllä seuraavaksi iltapäiväksi. Ystäväperheellä on uunituore mansikkapaikka, mökki keskellä l...