Silta yli synkän virran?
2022. Kymmenen päivää vuosiluku on näyttänyt tuolta. Ikkunan takana aurinko kurkistelee puiden takaa, pakkanen on juuri sopivan lempeän kirpeä, lumi hohtaa valkoisena ja siinä on yön jäljiltä jäniksen jäljet. Uusi puhtoinen vuosi on päässyt alkamaan. Aivan idylliä, eikö? Palasin blogikirjoitukseeni vuoden takaa. Sitä sävyttivät isot asiat ja toive paremmasta, korona ja isot mullistukset omassa elämässä. Silloin juuri päättymässä olevan vuoden muistot olivat jättimäisiä asioita, koko elämää ravistelevia. Silloin ei voinut kuvitellakaan, että tunnelmat olisivat kovin samanlaiset, kun silloin alkanut vuosi vaihtuisi vuoden kuluttua uuteen. Mutta niin vain kävi. Koronasta en haluaisi kirjoittaa sanaakaan, mutta jos tällä hetkellä kirjoittaa elämästä noin yleensä, ei voi olla kirjoittamatta myös siitä, mistä ei haluaisi. Maailma on taas sulkeutumassa, elämä kutistumassa hyvin pieniin ympyröihin. Mielialamittari lopsahti pakkasen puolelle, kun tuli jälleen ilmoitus, että liikuntaharrastuks...