Ikuisia ja kadonneita
On montakin syytä, miksi ystävyys on tuon tuostakin ohittanut muut päässä pyörivät ajatukset. Muutama päivä sitten vietin päivän ystävän seurassa. Emme tehneet mitään erityistä. Kävelimme hissukseen joen rantaa iltapäivän hämäryyden hiipiessä talojen takaa ja laskevan auringon maalatessa maisemaa. Juttelimme niitä näitä, isoja ja pieniä asioita, askeleet samassa tahdissa. Olimme aikanaan työkavereita, lounastuttuja, sitten jo vähän enemmän, reissukavereita ja pienesti myös ystäviä. Oli sattumaa, että elin ystäväni kanssa vuorokauden, joka oli yksi elämäni traagisimmista. Tuon päivän aikana matkasimme läpi Euroopan, junalla, lentokoneella, nukuimme ihan liian kuumassa hotellihuoneessa. Välillä emme puhuneet mitään, välillä puhuimme, toivoimme hyvää, vaikka tiesimme. Oli hetkiä, jolloin olimme kuin ketkä tahansa matkaajat. Tuo päivä sitoi meidät yhteen erityisellä tavalla. Erityisinä ystävinä. En muista, kuka oli ensimmäinen oikea ystäväni. Lapsena riitti, että oli kavereita, joi...