Pyjamahousuelämää ja lentosukkasuunnitelmia

Blogini alkoi peittyä niin paksun pölykerroksen alle, että aloin pohtia, olisiko sen aika arkistoitua äärettömään digimaailmankaikkeuteen. Mutta sitten tuli olo, että ei kuitenkaan. Tosin viikkojulkaisusta tuli ensin kuukausijulkaisu ja sitten pikkuhiljaa neljännesvuosikatsaus. En voi perustella tätä kehitystä sillä, että maailmasta ei löytyisi kirjoittamisen aiheita. Päinvastoin. Edellinen julkaisu ajoittui päivään, jona USA sai uuden presidentin, jonka nimeä on ikävä lausua. Tämä herra on kuitenkin laukonut sellaisia kannanottoja, että niistä riittäisi kirjoitettavaa. Jätän kuitenkin sen homman medialle. Ja kun tutkin blogin statistiikkaa, huomasin, että hiljaisuudestani huolimatta joku sitä lukee joka päivä ja 20 000 katselun raja on mennyt jossain vaiheessa rikki. Joten jatkan, vaikka en uskallakaan luvata tiheää julkaisutahtia. Ja mikä olisikaan itselleni luontevampi aihe kuin kirjat. Niinpä kaivoin esiin lukupäiväkirjani helmiä viime kuukausilta.   Riikka Pulkkinen...

Pilkon rytmikkäillä veitsenliikkeillä kiwiä, mansikoita ja viinirypäleitä aamupuuron piristäjiksi. Taivas ikkunan takana on kevään sininen, kutsuva ja ilostuttava inhottavien räntäsadeaamujen jälkeen. Naapuritalo näyttää hiljaiselta. Ihan tavallinen aamuhetki, jossa samanaikaisesti olen ja en ole läsnä. Mieleni tai paremminkin mielikuvitukseni on Sacramonten kujilla, Skotlannin nummilla, Atlanttia ylittävässä höyrylaivassa. En ole koskaan käynyt yhdessäkään noista ja kuitenkin tuntuu kuin olisin. Äänikirja vie minut pois leikkuulaudan ääreltä, antaa mielelle siivet. Niin se antaa myös lenkillä, jonka pituus on nykyään suoraan verrannollinen senhetkisen tarinan vetovoimaan. Olen siis edelleen täysin koukussa. Kokosin parhaita kuuntelukokemuksia ja muutaman perinteisen lukukokemuksen (joka edelleen on se paras tapa rakastua kirjaan). Meri Valkama: Sinun, Margot Tämä on upea kirja. Kirjan henkilöiden monikerroksisuus tekee heistä eläviä hahmoja, jotka lähes elokuvamaisesti piirtyvät m...

On ehkä liioittelua kutsua sitä addiktioksi. Se on kuitenkin koko ajan mielessä silloin, kun suunnittelen tekeväni sellaisia asioita, joita ei oikeastaan tarvitse juurikaan ajatella. Sen ajattelemisesta tulee kiva, melkein innostunut olo eikä malttaisi millään odottaa, että saa taas nauttia pienen tai suuren annoksen. Ja annoskoko tuppaa suurenemaan koko ajan. Ahmin niitä, kun teen puutarhahommia, ahmin niitä, kun keitän omppuja soseeksi. Noita kattilallisia on jo poreillut kymmenen ja yksi puu vasta kypsyttelee satoaan. Ei tunnu lainkaan työläältä ajatella, että pian on edessä uudet kymmenen kattilallista. Jopa silittäminen tuntuu nykyisin kutsuvalta hommalta. Olen siis vähintään koukussa. Äänikirjoihin. Meni melkoinen tovi, ennen kuin löysin nämä aarteet. Olin skeptinen. Ajattelin, että kirja pitää voida ottaa käteen, sitä pitää voida selailla, nuuhkia (uusi kirja tuoksuu lumoavalta!). Ajattelin, että kirja pitää nauttia silmien kautta, ei korvien. Aika outo ajattelutapa, koska kyseh...