Talviunen on aika päättyä

Blogini alkoi peittyä niin paksun pölykerroksen alle, että aloin pohtia, olisiko sen aika arkistoitua äärettömään digimaailmankaikkeuteen. Mutta sitten tuli olo, että ei kuitenkaan. Tosin viikkojulkaisusta tuli ensin kuukausijulkaisu ja sitten pikkuhiljaa neljännesvuosikatsaus. En voi perustella tätä kehitystä sillä, että maailmasta ei löytyisi kirjoittamisen aiheita. Päinvastoin. Edellinen julkaisu ajoittui päivään, jona USA sai uuden presidentin, jonka nimeä on ikävä lausua. Tämä herra on kuitenkin laukonut sellaisia kannanottoja, että niistä riittäisi kirjoitettavaa. Jätän kuitenkin sen homman medialle.

Ja kun tutkin blogin statistiikkaa, huomasin, että hiljaisuudestani huolimatta joku sitä lukee joka päivä ja 20 000 katselun raja on mennyt jossain vaiheessa rikki. Joten jatkan, vaikka en uskallakaan luvata tiheää julkaisutahtia. Ja mikä olisikaan itselleni luontevampi aihe kuin kirjat. Niinpä kaivoin esiin lukupäiväkirjani helmiä viime kuukausilta.

 

Riikka Pulkkinen: Viimeinen yhteinen leikki

On todellista taituruutta luoda konstailemattomalla kielellä vivahteikasta, syvää ja koskettavaa tekstiä. Sen Riikka Pulkkinen taitaa. Viimeinen yhteinen leikki on huikea tarina Maista ja Eliaksesta, Novasta ja Eliaksesta sekä lapsiin kohdistuvasta kokeellisesta hoidosta. Lukija jää kysymysten äärelle. Kolme kertojanääntä tekee tarinasta kiehtovan, jokaisella on oma totuutensa. Mestariteos! Äänikirjaversion lukee Krista Kosonen, joka myös ansaitsee erityismaininnan.

Virpi Hämeen-Anttila:

Sarastus

Britan ja Erikin tarina vangitsi heti. Kun tarina sitten laajenee yhteiskunnan kuvaukseksi 1850-luvulla, se nousee ihan uudelle tasolle. Oikeat henkilöt, mm. Snellman ja Stenvall, ankkuroivat sitä hienosti. Ja kieli on suorastaan nautinnollista.

Myöhäinen kevät

Britan, Erikin ja Martin elämät jatkuvat tahoillaan. Katovuodet varjostavat ja kurjuus, taudit ja kuolema sivuavat kaikkien kolmen elämää. Kirja on synkempi kuin ensimmäinen, mutta hieno kuvaus vaikeasta ajasta.

 

Ann Napolitano: Kaunokaisia

Kaunokaisia on jykevä, monen vuosikymmenen mittainen perhetarina, jonka henkilöt ovat samalla kertaa hyvin tavallisia ja hyvin erityisiä. Heille tapahtuu asioita kuten ihmisille tapahtuu, siinä mielessä tarina etenee ehkä ennakoitavastikin. Juuri siinä onkin kirjan taika: miten tapahtumat vaikuttavat elämänkulkuun ja miten eri tavoilla ihmiset niihin reagoivat. Krista Kosonen lukee äänikirjan sielukkaasti, mutta sopivan eleettömästi.

Sally Rooney: Intermezzo

Kaksi veljestä, joista Peter on menestyjä ja omahyväinen, mutta sisältä rikki, Ian älykäs shakkimestari, erilainen, mutta lopulta ehjempi ja vahvempi. Kolme naista, Silvia, Naomi ja Margaret, kaksi Peterin ja kolmas Ianin. Yksikään suhteista ei ole yksinkertainen. Veljesten isän kuolema sysää jo olemassa olevat kipupisteet hurjaan laukkaan. Jokainen henkilö on rikkinäisyydessään koskettava. Mainio romaani.

Adrain McKinty: Ketju

Hurja ja mieletön juoni vangitsee lukijan ja saa ihmettelemään, kuinka kirjailija onnistuu pitämään sen käsittämättömän hyvin koossa. Vähän väliä tukee tunne, että tästä ei enää uskottavasti voi päästää eteenpäin. Myös se on hämmentävää, kuinka tarinan edetessä pystyi ymmärtämään ihmisten karmeitakin ratkaisuja, kun he joutuvat lähes mahdottoman eteen.