Pyjamahousuelämää ja lentosukkasuunnitelmia

Tasan vuosi sitten aloitin blogini. Tasan vuosi sitten julkaisin ensimmäisen postauksen, jonka otsikko oli Tyhjän kalenterin ensimmäinen päivä . Tuona päivänä kalenteri tyhjeni työhön liittyvistä jutuista: palavereista, deadlineista ja etenemisstepeistä, työlistoista. Nyt taitaa siis olla oiva hetki vähän kurkistella menneeseen vuoteen. Halusin kaivella myös hiukan faktatietoa, johon voin peilata omia ajatuksia, fiiliksiä ja kokemuksia. Psykiatrit Thomas Holmes ja Richard Rahe ovat kehittäneet pisteytyksen, jossa erilaisille elämäntapahtumille annetaan stressipisteitä. Taulukko paljastaa jo ensisilmäyksellä, että myös iloiset asiat aiheuttavat stressiä, vaikka usein ajatellaan, että vain kurjat jutut stressaavat. Taulukon maksimi on 100 pistettä ja se sisältää kymmeniä hyvinkin erilaisia elämäntapahtumia. Eläkkeelle jääminen saa 45 pistettä, siis melkoisen paljon. Vertailulukuina potkut aiheuttavat 47 pisteen stressin, ylennys tai alennus töissä 29 pistettä ja avioliiton solmi

Lämmin, vähän tunkkainen ilma pöllähtää kasvoille, kun metro sukeltaa tunneliin. Sadat jalat astelevat rytmikkään rytmittömästi kohti Way out -aukkoa. Omani muiden mukana, ihmisten joukossa, joita en ole koskaan ennen nähnyt enkä varmaankaan koskaan enää näe. Siinä se on. Hetki, joka kestää muutaman sekunnin ja sitten katoaa. Omituinen ja vahva läsnäolon tunne. Olen täällä, Lontoon Undergroundin uumenissa ympärilläni satoja ihmisiä, joilla kullakin on oma tarinansa, oma syynsä olla juuri tuolla hetkellä täällä. Tällaisina mikrohetkinä tajuan, miksi matkustan. En matkusta siksi, että näen upeita nähtävyyksiä (saatan niihin kuitenkin tutustua), en siksi, että saisin mahdollisimman hyvää palvelua mahdollisimman hyvässä hotellissa (en yövy hotelleissa, jos suinkin on tarjolla jotain tavallisempaa), en siksi, että matkojen ostaminen on vaivatonta (en haluakaan sen olevan vaivatonta, vaan tutkin ja etsin asuntoja ja lentoja ja paketoin löytöni itse). Matkustan siksi, että koen asioita