Survival game ”Marraskuu” over
Nyt siitä voi jo kirjoittaa imperfektissä. Marraskuusta. Tuosta joka vuosi toistuvasta ajanjaksosta, jota ei nyt suoranaisesti odota. Saldo: yksi lisäkilo, laskematon (onneksi) määrä irtokarkkipusseja ja suklaapatukoita, kattilakaupalla omenasosetta (edelleen), tolkuton määrä sarjamaratonsessioita, 114 kävelykilometriä (onneksi), pieni pimeydenkarkotusreissu (tosin paikkaan, jossa oli melkein yhtä pimeää). Onneksi sentään myös ystävien kohtaamisia, vaikkakin normaalia vähemmän. Ystävilläkin on marraskuu. Kun pimeys laskeutuu iltapäivällä, tuntuu kuin joku olisi huputtanut koko kaupungin. Katselen pihalle, jossa ääriviivat alkavat häipyä ja pian jäljellä on vain yksiväristä pimeää. Seison siinä hetken ja tuijotan pimeään. Sitten suljen kaihtimet, sytytän lamppuja, monia lamppuja, välittämättä siinä hetkessä vähääkään sähkön kilowattituntihinnasta. Rakennan valoisan pesän, otan käteen kirjan tai läppärin ja avaan Cmoren tai Yle Areenan. Ja sen karkkipussin, jos en pysty sitä vastustama