Pyjamahousuelämää ja lentosukkasuunnitelmia

Taidan olla siinä iässä, jolloin kuulen yhä useammin lauseen, joka alkaa Tässä iässä. Sen jälkeen voi seurata monenmoista, kuitenkin useimmiten sellaista, mitä ei voi tehdä tässä iässä tai mitä pitää tehdä tässä iässä. Usein näille lauseille on yhteistä vähän negatiivinen, ehkä surumielinenkin sävy. Minussa Tässä iässä -lauseet herättävät tunteen, että nyt jarrut päälle, ei noin! En yritä häivyttää tosiasiaa, että ikävuodet ja eletty elämä näkyvät ja tuntuvat, tavalla tai toisella. Mutta siinä vaiheessa nousen barrikadeille, kun ikävuodet alkavat määritellä elämää vähän joka asiassa – ilman että siihen on mitään syytä. Elämä opettaa yhtä sun toista – toivottavasti. Se ei kuitenkaan tee useimmista meistä kovin viisaita – valitettavasti. Se sama ärsyttävä ominaisuus, jolla ehkä jo lapsena aiheutti ympäristössä silmien pyöritystä, piileskelee todennäköisesti jossain pinnan alla. Ehkä sen on oppinut tunnistamaan tai sitten ei. Pahimmillaan ikä kärjistää ominaisuuksia, äkäisestä tulee ent...

Aika. Tuo omituinen mittayksikkö, josta ei tunnu olevan yhteistä käsitystä. Kilo sokeria on yleensä kaikille yhtä suuri paketti sokeria. Se painaa saman verran ja on usein samannäköinenkin. Vahvan ihmisen käsissä paketti toki tuntuu keveymmältä kuin pienen ja heikon, mutta en ole koskaan kuullut, että jossain tapaamisessa keskusteltaisiin kiihkeästi kilon mittayksiköstä. Sen sijaan ajasta ja sen kulumisesta keskustellaan kaikkialla: ”Voi kuinka aika onkaan taas kulunut tavallista nopeammin, miten voikin olla taas marraskuu!” Ja jo mantraksi muodostunut väite: ”Eläkkeellä ne kiireet sitten vasta alkavatkin!”  Ja toinen melkein yhtä usein huokailtu toteamus: ”Viikot ja kuukaudet vaan kuluvat huomaamatta.” Vastustan. Aika on yhtä kiinteä mittayksikkö kuin kilo. Tunnissa on 60 minuuttia ja 3600 sekuntia. Aina. Olen sen verran jalat maassa -tyyppiä, että ohitan nyt teoriat, joiden mukaan aika on suhteellinen käsite, jossa ihmispolo vaeltaa. Väitteelle ei ole todistusaineistoa, j...