Koukussa

On ehkä liioittelua kutsua sitä addiktioksi. Se on kuitenkin koko ajan mielessä silloin, kun suunnittelen tekeväni sellaisia asioita, joita ei oikeastaan tarvitse juurikaan ajatella. Sen ajattelemisesta tulee kiva, melkein innostunut olo eikä malttaisi millään odottaa, että saa taas nauttia pienen tai suuren annoksen. Ja annoskoko tuppaa suurenemaan koko ajan. Ahmin niitä, kun teen puutarhahommia, ahmin niitä, kun keitän omppuja soseeksi. Noita kattilallisia on jo poreillut kymmenen ja yksi puu vasta kypsyttelee satoaan. Ei tunnu lainkaan työläältä ajatella, että pian on edessä uudet kymmenen kattilallista. Jopa silittäminen tuntuu nykyisin kutsuvalta hommalta. Olen siis vähintään koukussa. Äänikirjoihin.

Meni melkoinen tovi, ennen kuin löysin nämä aarteet. Olin skeptinen. Ajattelin, että kirja pitää voida ottaa käteen, sitä pitää voida selailla, nuuhkia (uusi kirja tuoksuu lumoavalta!). Ajattelin, että kirja pitää nauttia silmien kautta, ei korvien. Aika outo ajattelutapa, koska kysehän on vain aistin vaihtamisesta. Mielikuvitus, joka luo tarinalle miljöön ja ihmisille kasvot, on kuitenkin se aivan sama, joka lymyää jossain pään uumenissa.

Toki edelleen luen oikeita, käteen otettavia kirjoja, haluan, että niitä lojuu pöydillä ja löytyy kirjahyllystä. Olen huomannut, että äänikirjoina toimivat hyvin sellaiset kirjat, joissa on selkeä tarina. Itse lukemalla ehkä kuitenkin kokee vahvemmin vaikkapa kielen sävyt. Niinpä edelleenkin luen itse ne kaikkein hienoimmat kirjat.

Ja koska en ole pitkään aikaan blogannut kirjoista, tähän postaukseen sopii muutama kommentti viime aikoina lukemistani kirjoista. Tällä kertaa ei ole teemaa tai mitään muutakaan asiaa, joka yhdistäisi kirjoja. Eivätkä kaikki ole edes olleet erityisesti mieleeni, mutta lukemisen arvoisia toki, koska eivät ole jääneet kesken.

Ruth Ware: Lukitut ovet

Joistain kirjoista vain heti tietää pitävänsä. Tämä oli sellainen kirja. Jos kirja pitäisi luokitella, ehkä se olisi psykologinen trilleri. Toisaalta kirjoja ei ehkä tarvitse luokitella (muiden kuin markkinointihenkilöiden). Tarina kerrotaan kirjeiden kautta, mutta ei niin, että se tuntuisi päälle liimatulta tai häiritsisi. Syy tällaiseen ratkaisuun löytyy kirjan loppuratkaisusta. Tunnelma vaihtelee hyytävästä kauniiseen ja lumoavaan.

 

Carol Shields & Blanche Howard: Kuiva kausi

Tämäkin on kirjeromaani, mutta aivan sattumalta. Puolisot, jotka ovat joutuneet pitkän fyysisen välimatkan päähän toisistaan, kirjoittavat vuoden ajan kirjeitä toisilleen. Kirjailijoita on kaksi, toinen miehen ja toinen vaimon roolissa ja näin syntyy hyvä jännite, koska tekstitkin ovat selvästi erilaisia. Kirja paranee, kun tarina etenee ja puolisoiden välille syntyy jonkinlainen kriisi, joka nostaa aiemmin puhumattomia asioita vääjäämättä esiin.

 

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Heti alussa vyöryy näyttämölle valtava määrä ihmisiä ja dialogi poukkoilee – ja tämän kirjan kanssa olikin hetken kesken jättämisen fiilis. Mutta koska olen lukenut Moriartya aiemmin, jaksoin uskoa tarinan kantavan. Ja hyvä niin. Kun henkilöt tulivat tutummiksi, ne alkoivat elää ja syventyä. Samalla tarina sai ilmaa siipiensä alle.

 

Nuotio & Soininen

Nämä kaksi kirjailijanaista osaavat tarinan kertomisen! Ja kun mukana on tapahtumia suosikkikaupungeissa (Berliini, Krakova, Firenze, Pariisi), kombo on vastustamaton. Menneisyyteen sijoittuva taitelijoiden tarina on hieno ja ilmeisen totta. Kun se saa liittymäkohtia nykyisyyteen, syntyy kirja, jota oli nautinto lukea.

 

Lucy Foley: Jahti

Tässä toinen kirja, joka otti välittömästi puristusotteen: se oli pakko ottaa käteen aina, kun vain oli sopiva hetki. Kirja on tietyllä tavalla perusjännäri: suljettu miljöö, murha ja kaikki epäiltyjä. Silti se on paljon muutakin: henkilöt ovat rosoisia kukin omalla tavallaan, elävän tuntuisia tyyppejä, miljöön kuvaus tosi visuaalista, mikä lisää tunnelman hyytävyyttä. En onnistunut arvaamaan, kuka teki ja mitä ja miksi.

 

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta

Tämä oli ensimmäinen äänikirjani ja sopi siihen rooliin varsin hyvin. Kuuntelin sitä helteisinä kesäpäivinä iltalenkillä, jolloin auringon laskiessa jaksoi kävellä riittävän kauan! Tästä kirjasta ja koko kirjasarjasta ei voinut olla tietämättä, sen verran paljon se on saanut julkisuutta. Ehkä se siksikin oli helppo valinta. Tarina vei Pariisiin ja Rioon ja eri aikakausiin sellaisella voimalla, että välillä omakin pää siirtyi niihin, vaikka jalat askelsivat tuttuja reittejä.

 

Elina Backman: Kun kuningas kuolee

Tämänkin kuuntelin äänikirjana.  Se oli aluksi hyvä, sitten oikein hyvä. Taitavasti punottu melko monimutkainen palapeli ei rakoillut ja ratkaisuunkin jäi pieni yllätys. Kieli oli yhtä aikaa arkista ja aistivoimaista, kivaa kuunnella.