Encantada España!
Italiaan rakastuin
ensikohtaamisella. Espanjan kanssa olen ystävystynyt vähitellen, joka
tapaamisella aina hiukan enemmän. Nyt voin sanoa, että siitä on tullut rakas
ystävä. Siitä yhtenä todisteena on se, että aloitin kielen opiskelun viime
syksynä ja olen innoissani joka kerta, kun huomaan ymmärtäväni edes hiukan
espanjankielisten sarjojen tai elokuvien puhetta.
Ensikohtaaminen manner-Espanjan
kanssa tapahtui kauan sitten, joskus 1990-luvulla Aurinkorannikolla (ei kovin eksoottinen
valinta, mutta helppo). Oli helmikuu – ja tietysti talviaika sielläkin – mutta olin
yltiöoptimisti ja pakkasin mukaan lähinnä sortseja ja puuvillapaitoja ja saman
setin tyttärelle. Aurinkorannikolla oli kyllä aurinkoa, mutta lämpötila
pysytteli sen verran alhaalla, että rannalla oli pelkästään tuuli ja hiekkaa.
Vaikka olihan sekin paljon enemmän kuin pimeä sydäntalvi Suomessa. Ehkä
ikimuistoisin tapahtuma kuitenkin oli päiväreissu Granadaan ja Alhambran
linnaan. Kun vaeltelimme linnan komealla sisäpihalla kesätamineissamme, alkoi
sataa lunta!
Kului vuosia seuraavaan Espanjan
reissuun. Sille ei ollut mitään erityistä syytä, mutta joka kerta jokin muu maa
ja kaupunki vei voiton, usein Italia. Sitten lopulta avasin oveni Espanjalle, ja
pian huomasin kaipaavani maan tunnelmaa, ihania tapaksia, täyteläistä viiniä, äänekästä
puhetta, meren sinisyyttä, kaupunkien kapeita kujia. Kun vielä opin, että junamatkailu
on melko edullista, hyvin nopeaa ja melko helppoa, Espanja avautui aivan uudella
tavalla. Kartassa oli yhtäkkiä monia sellaisia kaupunkeja, joista en aiemmin
ollut edes kuullut, mutta joihin nyt halusin matkustaa.
Palastelen nyt maan muutamaan
alueeseen ja sen herkkupaloihin.
Andalucia
Aloitan Andaluciasta, en siksi, että
se on aakkosissa ensimmäisenä, vaan siksi, että se oli ensikohtaaminen. Kun seuraavan
kerran palasin sinne, oli jälleen talvi. Nerjan rannalle kuohuivat aallot,
tuuli meinasi viedä kartan kädestä ja huoneistossa oli niin kosteaa, että
kirjan sivut menivät kupruille ja pyykin kuivumisesta ei meinannut tulla
mitään. Silti reissussa oli jotain lumoavaa: kadut olivat melkein autioita ja
hiljaisia, kuin koko kaupunki olisi uinunut talviunessa.
Toisenlaisen Andalucian kohtasin Malagassa
kesän kynnyksellä. Sää oli hehkuvan kuuma, niin kuuma, että pystyi näkemään
kuumuuden värähtelyn, kun pysähtyi katsomaan. Kujilla tuoksuivat sadat houkuttelevat
tuoksut, ihmisiä vaelteli pienimmilläkin kaduilla, meren aallot olivat lempeitä
kahlata. Malagan viehätys on siinä, että se ei ole pelkästään turistikaupunki,
vaan ihan aito eteläespanjalainen kaupunki, jonka sykkeeseen on hyvä solahtaa
mukaan, ajella paikallisbusseilla ja käydä kulmakaupassa.
Anlalucian helmi on kuitenkin Ronda,
ilman yhtäkään todellista kilpailijaa. Kuulin kaupungista ystävältäni, joka oli
majoittunut sinne muutamaksi viikoksi. Mutta päiväkin riittää siihen, että
kaupunki jää ikuisesti mieleen. Huikeat rotkomaisemat tekevät sanattomaksi.
Barcelona
Ennen kuin kohtasin Barcelonan,
siitä oli vähän samanlaiset fiilikset kuin Toscanasta. Ei siksi, että ne
olisivat samanlaisia, vaan siksi, että kaikkihan matkustavat Toscanaan ja Barcelonaan.
Lumouduin kuitenkin kaupungista jo ennen kuin olin astunut yhtään askelta sen kaduilla.
Lumouduin Carlos Ruiz Zafónin kirjasta Tuulen varjo, jossa kuljettiin menneisyyden
Barcelonan hämyisimmillä kujilla. On vähän vaarallista luoda ennakkokuva
jostain paikasta, koska usein todellisuus ei olekaan samanlainen. Mutta kyllä:
kirjan kapeat kujat ja niiden tunnelma todellakin olivat olemassa. Barcelonan
ei tarvinnut enempää vakuutella: olin myyty. Sataman kalaravintoloiden tuoksu,
Tibidabolta avautuva huima näkymä yli kaupungin, Montjüicin tanssiva
suihkulähde – voisihan näitä luetella vaikka kuinka paljon. Eksoottisin kokemus
taisi kuitenkin olla kapean kujan päästä löytynyt ravintola, joka oli
rakennettu ehkäpä vanhaan autokorjaamoon ja jossa söin valkosipulikania, jonka
tuoksu leijui huoneessani vielä seuraavanakin aamuna.
Madrid ja matka yli
ylänköjen
En odottanut oikeastaan mitään, kun
matkustin ensimmäisen kerran Madridiin. Olimme ystäväreissailleet jo monen
monessa eurooppalaisessa suurkaupungissa ja tällä kertaa olimme valinneet
Madridin. Mutta niin kuin usein käy, kun ei odota oikein mitään erityistä, sitä
on tarjolla. Kaupunki tuntui heti omalta, sellaiselta, että sen kaduilla on
hyvä kävellä ja joka nurkan takana voi löytyä jotain hauskaa tai kaunista. Asuntomme
oli Latinan kaupunginosassa vanhassa luostarissa, mikä lisäsi ensiviehätystä. Pieneltä
parvekkeelta näkyi kattoja ja kirkontorneja, joiden kellojen aamusoitosta aloin
heti pitää.
Toisen kerran matkustimme Madridiin
junalla Barcelonasta. Valitsimme reitin yli ylänköjen Zaragozan kautta. Vaikka
junan nopeus ylitti 300 km/h, ylänköjen karu kauneus vilahteli ikkunasta kuin
pikakelauksella. Lähtiessämme Barcelonasta lämpömittarin lukemat näyttivät 35
astetta, mutta kun astuimme ulos ilmastoidusta junasta Madridissa, Barcelona
alkoi äkkiä tuntua mukavan vilpoisalta. Kokemuksena 42 astetta suurkaupungissa
oli hiukan eksoottinen, mutta äkkiä oppi valitsemaan kadun varjoisan puolen ja
isomman vesipullon ja hidastamaan askelia.
Itärannikko
En oikeastaan suunnitellut matkustavani
Espanjan itärannikolle, mutta matkustin kuitenkin, vähän sattumalta. Lupasin
asuntoni remonttipakolaisille viikoksi ja niinpä nopeasti piti keksiä, mihin
itse majoittuisi. Majoituimme Alicanteen, josta oli ehkä pahiten
virheellinen mielikuva. Kuvittelin mahdottomat määrät turistiryhmiä, rantakadun
rihkamakauppiaita ja ylihinnoiteltuja keskinkertaisia ravintoloita. Kohtasin
aidon espanjalaisen kaupungin, rosoisen ja värikkään, elämänmakuisen, kauniin rantakadun
ja maailman parhaita tapaksia. Daytrip Valencia täydensi kuvaa alueesta, jonne
kernaasti matkustan uudelleenkin.
Kommentit
Lähetä kommentti