Encantada España!

Italiaan rakastuin ensikohtaamisella. Espanjan kanssa olen ystävystynyt vähitellen, joka tapaamisella aina hiukan enemmän. Nyt voin sanoa, että siitä on tullut rakas ystävä. Siitä yhtenä todisteena on se, että aloitin kielen opiskelun viime syksynä ja olen innoissani joka kerta, kun huomaan ymmärtäväni edes hiukan espanjankielisten sarjojen tai elokuvien puhetta.

Ensikohtaaminen manner-Espanjan kanssa tapahtui kauan sitten, joskus 1990-luvulla Aurinkorannikolla (ei kovin eksoottinen valinta, mutta helppo). Oli helmikuu – ja tietysti talviaika sielläkin – mutta olin yltiöoptimisti ja pakkasin mukaan lähinnä sortseja ja puuvillapaitoja ja saman setin tyttärelle. Aurinkorannikolla oli kyllä aurinkoa, mutta lämpötila pysytteli sen verran alhaalla, että rannalla oli pelkästään tuuli ja hiekkaa. Vaikka olihan sekin paljon enemmän kuin pimeä sydäntalvi Suomessa. Ehkä ikimuistoisin tapahtuma kuitenkin oli päiväreissu Granadaan ja Alhambran linnaan. Kun vaeltelimme linnan komealla sisäpihalla kesätamineissamme, alkoi sataa lunta!

Kului vuosia seuraavaan Espanjan reissuun. Sille ei ollut mitään erityistä syytä, mutta joka kerta jokin muu maa ja kaupunki vei voiton, usein Italia. Sitten lopulta avasin oveni Espanjalle, ja pian huomasin kaipaavani maan tunnelmaa, ihania tapaksia, täyteläistä viiniä, äänekästä puhetta, meren sinisyyttä, kaupunkien kapeita kujia. Kun vielä opin, että junamatkailu on melko edullista, hyvin nopeaa ja melko helppoa, Espanja avautui aivan uudella tavalla. Kartassa oli yhtäkkiä monia sellaisia kaupunkeja, joista en aiemmin ollut edes kuullut, mutta joihin nyt halusin matkustaa.

Palastelen nyt maan muutamaan alueeseen ja sen herkkupaloihin.


Andalucia

Aloitan Andaluciasta, en siksi, että se on aakkosissa ensimmäisenä, vaan siksi, että se oli ensikohtaaminen. Kun seuraavan kerran palasin sinne, oli jälleen talvi. Nerjan rannalle kuohuivat aallot, tuuli meinasi viedä kartan kädestä ja huoneistossa oli niin kosteaa, että kirjan sivut menivät kupruille ja pyykin kuivumisesta ei meinannut tulla mitään. Silti reissussa oli jotain lumoavaa: kadut olivat melkein autioita ja hiljaisia, kuin koko kaupunki olisi uinunut talviunessa.

Toisenlaisen Andalucian kohtasin Malagassa kesän kynnyksellä. Sää oli hehkuvan kuuma, niin kuuma, että pystyi näkemään kuumuuden värähtelyn, kun pysähtyi katsomaan. Kujilla tuoksuivat sadat houkuttelevat tuoksut, ihmisiä vaelteli pienimmilläkin kaduilla, meren aallot olivat lempeitä kahlata. Malagan viehätys on siinä, että se ei ole pelkästään turistikaupunki, vaan ihan aito eteläespanjalainen kaupunki, jonka sykkeeseen on hyvä solahtaa mukaan, ajella paikallisbusseilla ja käydä kulmakaupassa.

Anlalucian helmi on kuitenkin Ronda, ilman yhtäkään todellista kilpailijaa. Kuulin kaupungista ystävältäni, joka oli majoittunut sinne muutamaksi viikoksi. Mutta päiväkin riittää siihen, että kaupunki jää ikuisesti mieleen. Huikeat rotkomaisemat tekevät sanattomaksi.


Barcelona

Ennen kuin kohtasin Barcelonan, siitä oli vähän samanlaiset fiilikset kuin Toscanasta. Ei siksi, että ne olisivat samanlaisia, vaan siksi, että kaikkihan matkustavat Toscanaan ja Barcelonaan. Lumouduin kuitenkin kaupungista jo ennen kuin olin astunut yhtään askelta sen kaduilla. Lumouduin Carlos Ruiz Zafónin kirjasta Tuulen varjo, jossa kuljettiin menneisyyden Barcelonan hämyisimmillä kujilla. On vähän vaarallista luoda ennakkokuva jostain paikasta, koska usein todellisuus ei olekaan samanlainen. Mutta kyllä: kirjan kapeat kujat ja niiden tunnelma todellakin olivat olemassa. Barcelonan ei tarvinnut enempää vakuutella: olin myyty. Sataman kalaravintoloiden tuoksu, Tibidabolta avautuva huima näkymä yli kaupungin, Montjüicin tanssiva suihkulähde – voisihan näitä luetella vaikka kuinka paljon. Eksoottisin kokemus taisi kuitenkin olla kapean kujan päästä löytynyt ravintola, joka oli rakennettu ehkäpä vanhaan autokorjaamoon ja jossa söin valkosipulikania, jonka tuoksu leijui huoneessani vielä seuraavanakin aamuna.


Madrid ja matka yli ylänköjen

En odottanut oikeastaan mitään, kun matkustin ensimmäisen kerran Madridiin. Olimme ystäväreissailleet jo monen monessa eurooppalaisessa suurkaupungissa ja tällä kertaa olimme valinneet Madridin. Mutta niin kuin usein käy, kun ei odota oikein mitään erityistä, sitä on tarjolla. Kaupunki tuntui heti omalta, sellaiselta, että sen kaduilla on hyvä kävellä ja joka nurkan takana voi löytyä jotain hauskaa tai kaunista. Asuntomme oli Latinan kaupunginosassa vanhassa luostarissa, mikä lisäsi ensiviehätystä. Pieneltä parvekkeelta näkyi kattoja ja kirkontorneja, joiden kellojen aamusoitosta aloin heti pitää.

Toisen kerran matkustimme Madridiin junalla Barcelonasta. Valitsimme reitin yli ylänköjen Zaragozan kautta. Vaikka junan nopeus ylitti 300 km/h, ylänköjen karu kauneus vilahteli ikkunasta kuin pikakelauksella. Lähtiessämme Barcelonasta lämpömittarin lukemat näyttivät 35 astetta, mutta kun astuimme ulos ilmastoidusta junasta Madridissa, Barcelona alkoi äkkiä tuntua mukavan vilpoisalta. Kokemuksena 42 astetta suurkaupungissa oli hiukan eksoottinen, mutta äkkiä oppi valitsemaan kadun varjoisan puolen ja isomman vesipullon ja hidastamaan askelia.


Itärannikko

En oikeastaan suunnitellut matkustavani Espanjan itärannikolle, mutta matkustin kuitenkin, vähän sattumalta. Lupasin asuntoni remonttipakolaisille viikoksi ja niinpä nopeasti piti keksiä, mihin itse majoittuisi. Majoituimme Alicanteen, josta oli ehkä pahiten virheellinen mielikuva. Kuvittelin mahdottomat määrät turistiryhmiä, rantakadun rihkamakauppiaita ja ylihinnoiteltuja keskinkertaisia ravintoloita. Kohtasin aidon espanjalaisen kaupungin, rosoisen ja värikkään, elämänmakuisen, kauniin rantakadun ja maailman parhaita tapaksia. Daytrip Valencia täydensi kuvaa alueesta, jonne kernaasti matkustan uudelleenkin.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vastasyntynyt lennähti maailman tuuliin

Ikuisia ja kadonneita

Jaksaa. Jaksaa. Jaksaa. – Pakkohan se on.