Kuherrusvuorokausi ja tunnekrapula
Ensimmäinen aamu uutta elämää: Heräsin oudossa
energiaboostissa, ihmeellisessä tunnekuplassa, että nyt ovat kaikki ovet auki
ja voin tehdä juuri sitä mitä haluan. Tai olla tekemättä mitään, jos en halua.
Mielessä laukkasi lauma teemoja ja näkökulmia, joista voisin kirjoittaa.
Kirjasin niitä muistikirjaan, jossa ei toistaiseksi ollut mitään, vain kymmeniä
puhtaita sivuja ja jäykät kannet. Sitten pääni siirtyi seuraavaan mahdollisuuksien
lahjapakettiin: minne voisi matkustaa, vaikka nyt heti tai vähän ajan päästä
tai joskus. Skyscanneriin ilmestyi vauhdikkaasti lentoyhteyksiä: Praha, Budapest,
Milano, Varsova. Hinnoilla oli ilo leikkiä, kun ei tarvinnut miettiä lomapäiviä.
Booking avasi ovet huoneistoihin, jotka saivat huokailemaan: mikä näköala, mikä
sijainti. Olin kuin lapsi karkkikaupassa: haluan noita pyöreitä punaisia ja
noita vihreitä pitkulaisia ja sitten vielä muutaman salmiakin.
Toinen aamu: Heräsin arkeen. Pilviverho leijui sekä ikkunan
takana että karkkikaupassani. Aamiaispöydässä oli lähes identtinen kattaus kuin
edellisenä päivänä, mutta nyt se ei ollut juhla-ateria, vaan ihan tavallinen
aamiainen. Kun olin korjannut aamiaistarvikkeet pöydästä, istuin sohvalle ja
sitten se iski, ajatus: Mitä ihmettä teen tällä kaikella ajalla? Kaihtimien
välistä siivilöityi syksynharmaata valoa. Katselin ympärilleni ja totesin, että
koti kaipaisi jonkinmoista raivaamista. Ei kiitos tänään. Ohikiitävän hetken
ajatukset pistäytyivät töissä: kohta ne menevät lounaalle.
Ihmisen pää on kummallinen härveli: se on taitava mielikuvittelemaan
asioita ja tilanteita ja tunnelmia, joilla ei ole mitään tekemistä oikean
elämän kanssa. Minäkin olin kuvitellut, että voin lähteä aamiaisen jälkeen
lenkille sitten kun ei enää tarvitse mennä töihin. Toki voin, mutta onhan se
epätodennäköistä, koska en ole muuttunut aamuihmiseksi yhdessä yössä. Suunnittelin
tuota jo ennen kahta vuorotteluvapaatani. Ja toteutin suunnitelmani tasan nolla
kertaa. Oli pakko todeta, että sohvalla istuu se ihan sama tyyppi kuin pari
päivää aiemmin, ja se sama tyyppi tykkää ihan niistä samoista asioista kuin
ennenkin. Isoin ero on se, että nyt ei ole kalenterimerkintöjä, ei asioita,
joita pitää tehdä. Vapauden käsikynkässä kulkee vähän tylsä hahmo, joka muistuttelee,
että nyt pitää ihan itse rakentaa jokainen päivä. Välillä se varmaan tarkoittaa
myös tylsyyttä ja huonoa fiilistä. Ja sitten ehkä sitä maailma on täynnä mahdollisuuksia
-fiilistä.
Elämä ei ole ihanaa. Elämä ei ole kamalaa. Elämä vain on.
Yhtenä päivänä yhdenlaista ja toisena päivänä toisenlaista.
Kivasti avaat uuden elämän ensimmäisiä päiviä. Paljon on samankaltaisia ajatuksia ollut tässä vapaan alkumatkalla, mutta edelleenkin voin vakuuttaa että päivät vaan sujahtaa iltaan. Mielikuvitusmatkoja olen tehnyt netin syövereissä melkeinpä viikottain, vielä kuitenkin vaille toteutusta. Aamulenkeistä haaveilin minäkin, mutta todettakoon että pääasia itselle on ollut lähteä ulos päivittäin, vaikkei aamuisin! Mielestäni elämä on pääosin aika ihanaa!! :) :)
VastaaPoistaOnneksi meillä on sentään lomat ja juuri viime viikolla sain hyväksynnän helmikuun lomapäiville. Ateena odottaa..
VastaaPoistaKiva lukea kirjoituksiasi!
VastaaPoistaKuvaat todella upeasti ensimmäisen ja toisen vapaa-aamun tunnetiloja. Voin kuvitella, että reilun vuoden päästä kuhertelen oman eläkeläisyyteni kanssa samalla tavalla. Seuraan mielenkiinnolla, miten matka jatkuu..
VastaaPoistaMitä mieltä olet, voimmeko jakaa Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksissa linkin blogiisi?
Voit jakaa blogilinkin ihan hyvin, tämähän on muutenkin julkinen blogi. Tosin teemavalikoima laajenee ajan myötä muuhunkin.
Poista