Kuherrusvuorokausi ja tunnekrapula


Ensimmäinen aamu uutta elämää: Heräsin oudossa energiaboostissa, ihmeellisessä tunnekuplassa, että nyt ovat kaikki ovet auki ja voin tehdä juuri sitä mitä haluan. Tai olla tekemättä mitään, jos en halua. Mielessä laukkasi lauma teemoja ja näkökulmia, joista voisin kirjoittaa. Kirjasin niitä muistikirjaan, jossa ei toistaiseksi ollut mitään, vain kymmeniä puhtaita sivuja ja jäykät kannet. Sitten pääni siirtyi seuraavaan mahdollisuuksien lahjapakettiin: minne voisi matkustaa, vaikka nyt heti tai vähän ajan päästä tai joskus. Skyscanneriin ilmestyi vauhdikkaasti lentoyhteyksiä: Praha, Budapest, Milano, Varsova. Hinnoilla oli ilo leikkiä, kun ei tarvinnut miettiä lomapäiviä. Booking avasi ovet huoneistoihin, jotka saivat huokailemaan: mikä näköala, mikä sijainti. Olin kuin lapsi karkkikaupassa: haluan noita pyöreitä punaisia ja noita vihreitä pitkulaisia ja sitten vielä muutaman salmiakin.

Toinen aamu: Heräsin arkeen. Pilviverho leijui sekä ikkunan takana että karkkikaupassani. Aamiaispöydässä oli lähes identtinen kattaus kuin edellisenä päivänä, mutta nyt se ei ollut juhla-ateria, vaan ihan tavallinen aamiainen. Kun olin korjannut aamiaistarvikkeet pöydästä, istuin sohvalle ja sitten se iski, ajatus: Mitä ihmettä teen tällä kaikella ajalla? Kaihtimien välistä siivilöityi syksynharmaata valoa. Katselin ympärilleni ja totesin, että koti kaipaisi jonkinmoista raivaamista. Ei kiitos tänään. Ohikiitävän hetken ajatukset pistäytyivät töissä: kohta ne menevät lounaalle.

Ihmisen pää on kummallinen härveli: se on taitava mielikuvittelemaan asioita ja tilanteita ja tunnelmia, joilla ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa. Minäkin olin kuvitellut, että voin lähteä aamiaisen jälkeen lenkille sitten kun ei enää tarvitse mennä töihin. Toki voin, mutta onhan se epätodennäköistä, koska en ole muuttunut aamuihmiseksi yhdessä yössä. Suunnittelin tuota jo ennen kahta vuorotteluvapaatani. Ja toteutin suunnitelmani tasan nolla kertaa. Oli pakko todeta, että sohvalla istuu se ihan sama tyyppi kuin pari päivää aiemmin, ja se sama tyyppi tykkää ihan niistä samoista asioista kuin ennenkin. Isoin ero on se, että nyt ei ole kalenterimerkintöjä, ei asioita, joita pitää tehdä. Vapauden käsikynkässä kulkee vähän tylsä hahmo, joka muistuttelee, että nyt pitää ihan itse rakentaa jokainen päivä. Välillä se varmaan tarkoittaa myös tylsyyttä ja huonoa fiilistä. Ja sitten ehkä sitä maailma on täynnä mahdollisuuksia -fiilistä.

Elämä ei ole ihanaa. Elämä ei ole kamalaa. Elämä vain on. Yhtenä päivänä yhdenlaista ja toisena päivänä toisenlaista.

Kommentit

  1. Kivasti avaat uuden elämän ensimmäisiä päiviä. Paljon on samankaltaisia ajatuksia ollut tässä vapaan alkumatkalla, mutta edelleenkin voin vakuuttaa että päivät vaan sujahtaa iltaan. Mielikuvitusmatkoja olen tehnyt netin syövereissä melkeinpä viikottain, vielä kuitenkin vaille toteutusta. Aamulenkeistä haaveilin minäkin, mutta todettakoon että pääasia itselle on ollut lähteä ulos päivittäin, vaikkei aamuisin! Mielestäni elämä on pääosin aika ihanaa!! :) :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi meillä on sentään lomat ja juuri viime viikolla sain hyväksynnän helmikuun lomapäiville. Ateena odottaa..

    VastaaPoista
  3. Kuvaat todella upeasti ensimmäisen ja toisen vapaa-aamun tunnetiloja. Voin kuvitella, että reilun vuoden päästä kuhertelen oman eläkeläisyyteni kanssa samalla tavalla. Seuraan mielenkiinnolla, miten matka jatkuu..
    Mitä mieltä olet, voimmeko jakaa Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksissa linkin blogiisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit jakaa blogilinkin ihan hyvin, tämähän on muutenkin julkinen blogi. Tosin teemavalikoima laajenee ajan myötä muuhunkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vastasyntynyt lennähti maailman tuuliin

Ikuisia ja kadonneita

Jaksaa. Jaksaa. Jaksaa. – Pakkohan se on.