Biitsillä Puolassa

Kun alkaa mielikuvitella ja suunnitella rantalomaa, silmien eteen nousee muistoja ja matkaesitekuvia ensin Kreikan saarilta, ehkä myös Espanjan rannikolta ja Kanarian saarilta. Palmuja, rantaa huuhtelevia aaltoja, lämmintä hiekkaa, aurinkotuolien meri. Ihan ensin tai ehkä ei lainkaan tule mieleen, että mennäänpäs rantalomalle Puolaan. Niin me kuitenkin teimme. Tai tarkalleen ottaen kaupunkiloman ja rantaloman yhdistelmälle.

Puolan pohjoisrannikkoa reunustaa kymmenien kilometrien hienohiekkainen ranta, josta tosin puuttuvat palmut eikä täyttä takuuta kuumasta hiekasta ole. Aurinkotuolien merta ei välttämättä kaipaakaan. Jos nämä eroavaisuudet eteläisen Euroopan rantoihin eivät haittaa, Puola on kuin onkin mainio rantalomakohde. Rantaa lempeästi huuhtelevia aaltoja on tarjolla. Kun tarjolla on kaupunkielämää 15 minuutin junamatkan päässä, combo on aika mainio.

Me teimme niin, että reissukotimme oli Gdanskissa, josta retkeilimme muutamallakin rannalla, joista suurin, kaunein ja kuuluisin on ilman muuta Sopotin hurmaavassa kaupungissa, jonka tunnelmassa ja rakennuksissa havisee menneiden aikojen glamour. On helppo kuvitella, kuinka sata vuotta sitten Euroopan ylhäiset naiset käyskentelivät pitkissä hameissaan ja aurinkovarjoa pidellen kaupungin kaduilla.

Kun kuitenkin ollaan melko pohjoisessa, ei voi luottaa siihen, että rannalle pystytetyssä leirissä on lempeän aurinkoista aamusta iltaan. Meille kävi juuri niin. Äkkiä taivaalle ilmestyi mustanpuhuvia pilviä ja ennen kuin olimme ehtineet punnita tilanteen ehkä vaatimia toimia, vettä tuli taivaan täydeltä. Yksi sateenvarjo neljälle oli hyvin vaatimaton suoja kahdellekin, joten hetken puntaroinnin jälkeen purimme leirimme ja kiirehdimme lähimmän riittävän lehdekkään puun alle. Oli aika hupaisaa pitää evästauko puun alla, joka tiputteli oksiltaan isoja pisaroita niskaan. Märkiähän olimme jo valmiiksi.

Sopotin rannan erityisyys on puoli kilometriä pitkä laituri, josta saa ihan uuden näkökulman rannalle ja kaupunkiin. Sen päästä lähtee risteilemään vanha merirosvolaivan näköinen purjelaiva, jos haluaa katsella rannikkoa mereltä päin. Tasokkaan näköinen ravintolakin sieltä löytyy. Me skippasimme molemmat ja palasimme kaupunkiin aterioimaan. Taisi olla koko reissun paras ravintolalöytö: meksikolainen ravintola aivan ranta-aukion tuntumassa.

Toinen kiva, mutta hyvin erilainen ranta löytyi Westerplattesta Gdanskin rannikolta, jonne pääsee kätevästi kaupunkiliikenteen busseilla. Tästä rannasta en uskalla varmuudella sanoa, onko se edes virallinen, koska sitä ympäröi aita. Siellä oli kuitenkin riittävän paljon ihmisiä, lähinnä puolalaisia, joten ei tuntunut kovin uskaliaalta ylittää aitaa ja asettua taloksi. Rantaviiva on riittävän pitkä veden rajassa lenkkeilemiseen, mikä ainakin minulle oli selvä plussa. Westerplatte on myös historiallinen paikka, ja samalla reissulla voikin tutustua myös toisen maailmansodan aikaiseen taistelualueeseen.

Vaikka goottilinnat eivät varsinaisesti kuulu otsikon mukaiseen sisältöön, on ihan pakko mainostaa Malborkin linnaa, joka on maailman suurin goottilinna. Se sijaitsee noin tunnin junamatkan päässä sisämaassa. Linna huikaisee jo koollaan ja on tarkemmin tutkien melkoinen elämys.