Pieni matkakertomus: Jälleen meren ja auringon saarella

 

Pitkä, samettihiekkainen melkein tyhjä ranta. Kaukaisuudessa muutama lenkkeilijä ja koiranulkoiluttaja. Meren äänet, auringon lämpö, tuulen hento hipaisu. Riisun kengät, astun vesirajaan, siihen kohtaan, jossa aallot kääntyvät takaisin merelle. Askel toisen eteen, veden vilvoittava tunne. Kaikesta turhasta riisuttu elämän tunne valtaa mielen. Melkein loputtoman pitkältä tuntuneen talven jälkeen hetki on kuin makeaa hunajaa, samanaikaisesti rauhoittava ja riemastuttava.

Olen muutaman vuoden tauon jälkeen Kreetalla, jolla on oma paikkansa sydämessäni. Koskaan aikaisemmin en ole ajoittanut reissua varhaiseen kevääseen, huhtikuun puoliväliin, vaan sydänkesään, jolloin lämpö on kohonnut huimiin lukemiin ja saari on kuhissut matkailijoita. Nyt on hyvällä tavalla erilaista. Asumme Staloksen kylässä, kymmenisen kilometriä Haniasta länteen. Kylä on yksi rannikon pienimpiä ihan Agia Marinan kainalossa ja vasta heräilemässä matkailukauteen. Moni remontoi ravintolaansa kesäkuntoon, joukko miehiä puhdistaa rannan tutumassa aurinkovarjoja, pienet supermarketit availevat oviaan. Tästä kaiken sinänsä viehättävästä keskeneräisyydestä aiheutuu tosin pohdituttavia tilanteitakin: kylässä on vasta kaksi avointa ravintolaa, joista valita. Niinpä meistä tuli vähän vahingossa toisen kanta-asiakkaita ja saimme kreetalaiseen tapaan jo toisella kerralla vallan tuttavallisen vastaanoton. Onneksi tässä ravintolassa on mainiota ruokaa ja terassi meren rannalla.

Hanian vanha kaupunki ja sen satama-alue on ihanan muuttumaton, juuri tuollaisena muistan sen jo ensimmäiseltä reissultani yli 20 vuotta sitten. Värikkäät venetsialaistalot, kapeat kujat, joilla on ihan omanlaisensa tunnelma, rauha ja kuhina samassa paketissa, aalloilla keinahtelevat veneet. Jos muistini ei tee tepposia, aika moni sataman ravintolakin on vuodesta toiseen ihan samannäköinen, pöytäliinoja myöten. Tässä myllertävässä maailmassa on rauhoittavaa löytää muuttumattomuutta.

Hanian ja saaren läntisimmän pään välillä kulkee puolen tunnin välein paikallisbussi, josta löytyy jotain todella nostalgista: rahastaja! Matkustajan kannalta todella mukavaa ja näille nuorille työpaikka. Läntisessä päässä sijaitsee Kisssamoksen kaupunki, oikea pikkukaupunki, jossa turismi  ei juurikaan näy. Kaupunkia halkoo kapea kävelykatu, jonka varrella on muutama houkutteleva artesaanimyymälä, joiden ohi ei todellakaan voi kävellä. Bussireitin puolessa välissä on toinen sympaattinen pysähtymiskohde, Kolimbarin kalastajakylä. Vielä hiljaisempi, vielä pienempi. Rannan tuntumassa on kuitenkin ravintoloita, joissa saa mainion kala-aterian.

Kreikasta ja Kreetasta ei voi kirjoittaa kirjoittamatta ruuasta. Se on selvästi myös kreetalaisten ylpeys. On varmaan mahdotonta löytää ravintolaa, jossa saisi mautonta tai huonoa ruokaa (itse en ole ainakaan löytänyt). Annokset ovat konstailemattomia, valtavia ja herkullisia. Ensimmäisinä päivinä syömme pitkän kaavan mukaan, mutta sitten pitää antaa periksi: ei mahdu! Aina silti mahtuu kreikkalainen salaatti, josta löytyy kiinnostavia paikallisia versioita.