Tekstit

Pieni matkakertomus: Jälleen meren ja auringon saarella

-
Kuva
  Pitkä, samettihiekkainen melkein tyhjä ranta. Kaukaisuudessa muutama lenkkeilijä ja koiranulkoiluttaja. Meren äänet, auringon lämpö, tuulen hento hipaisu. Riisun kengät, astun vesirajaan, siihen kohtaan, jossa aallot kääntyvät takaisin merelle. Askel toisen eteen, veden vilvoittava tunne. Kaikesta turhasta riisuttu elämän tunne valtaa mielen. Melkein loputtoman pitkältä tuntuneen talven jälkeen hetki on kuin makeaa hunajaa, samanaikaisesti rauhoittava ja riemastuttava. Olen muutaman vuoden tauon jälkeen Kreetalla, jolla on oma paikkansa sydämessäni. Koskaan aikaisemmin en ole ajoittanut reissua varhaiseen kevääseen, huhtikuun puoliväliin, vaan sydänkesään, jolloin lämpö on kohonnut huimiin lukemiin ja saari on kuhissut matkailijoita. Nyt on hyvällä tavalla erilaista. Asumme Staloksen kylässä, kymmenisen kilometriä Haniasta länteen. Kylä on yksi rannikon pienimpiä ihan Agia Marinan kainalossa ja vasta heräilemässä matkailukauteen. Moni remontoi ravintolaansa kesäkuntoon, joukko miehiä
Lähetä kommentti
Lue lisää

Vastasyntynyt lennähti maailman tuuliin

-
Kuva
Tammikuun alussa katselin romaanini taittoversiota tietokoneen näytöltä. Nyt katselen, miten kirja ottaa ensiaskeleitaan maailmassa, jossa en enää voi pitää sitä kädestä tai päättää, että mennäänkin takaisin kotiin, turvaan. Näin se kuulemma menee aina, niilläkin konkareilla, jotka ovat julkaisseet pinon kirjoja. Tuntuu vähän siltä kuin päästäisi maailmalle lapsen, jonka kanssa on kulkenut vuosikausia. Kirjan kirjoittaminen ei sentään kestä yhtä kauan kuin lapsen kasvaminen aikuiseksi, mutta sen henkilöt tulevat niin tutuiksi kirjoittamisprosessin aikana, että heistä tulee kuin eläviä ihmisiä, ystäviä, lapsia. Oli mielenkiintoinen matka nähdä, kuinka kirja muovautui tekstistä näytöllä kirjaksi, jonka voi ottaa käteen, katsella ja haistella tuoretta painomustetta. Ja tällä kertaa erityisen mielenkiintoinen siksi, että olin mukana jokaisella stepillä, jotka kirjan synnytys tarvitsi. Pääsin vaikuttamaan kaikkiin vaiheisiin, mutta toki se toi myös vastuuta. Taittomallin valinta oli ensim
Lähetä kommentti
Lue lisää

Langat omissa käsissä

-
Kuva
Blogini alkoi peittyä niin paksun virtuaalisen pölyn alle, että on pakko päättää, annanko pölyn peittää sen näkymättömiin vai pyyhkäisenkö sen puhtaaksi. Päätin tehdä jälkimmäisen. Kolmen kuukauden paussiin ei ole yhtään järkevää syytä. Olisin voinut kertoa, miltä Splitissä näytti ja maistui lokakuussa, kun täällä pääosin vihmoi vettä. Tai olisin voinut kuvailla, miten sujui positiivinen marraskuuni. Kun iso joukko ihmisiä tällä hetkellä nauttii (tai kärsii) tipattomasta tammikuusta, itse päätin (koska marraskuu on inhokkikuukauteni) löytää jokaisesta marraskuun päivästä jotain positiivista ja kertoa sen Facebookin postauksissa. Ehkä palaan jossain vaiheessa kokeiluni tuloksiin. Kaiken lisäksi edellisen blogipostaukseni järjestysnumero oli 100, joten olisi ollut ihan tyylikästä päättää siihen. Alunperinhän ei ollutkaan kirjoitella ikuisuusblogia, mutta se kuitenkin onnistui täyttämään lokakuussa viisi vuotta. Tämä postaus on kuitenkin omistettu ihan toisenlaiselle asialle, joka ehkä
1 kommentti
Lue lisää

Koskettava, vaikuttava, jännittävä, viihdyttävä = kirja

-
Kuva
Kirjat ovat siitä mainioita kavereita, että aina löytyy sopivaa seuraa. Lenkille, arkisiin puuhiin, hiljaisiin hetkiin ja lyhyisiin taukoihin. Joko käteen tai kuulokkeisiin. Luen ja kuuntelen aika lailla kaikenlaista. Dekkareita, kirjoja, jotka nousevat monella tavalla muiden yläpuolelle, kirjoja, jotka viihdyttävät ja koskettavat. Ainut genre, joka ei mennyt jatkoon (kokeilin kyllä), on ns. hyvän mielen kirjat, joita on alkanut ilmestyä yhä enemmän. Niiden kliseisyys ja ohuus ei vaan jaksa innostaa. Valitsin muutamia viimeaikaisia lukukokemuksia kaikista kolmesta ryhmästä. Ensin kaksi, jotka ovat Kirjoja isolla alkukirjaimella. Sitten dekkari, joka on oman genrensä tähti. Ja lopuksi kolme sykähdyttä Herve Le Tellier: Poikkeama Vangitseva, outo ja pelottavakin tarina, joka osui lujaa. Se pakotti hetkittäin ajatukset sellaiseen asentoon, että puistatti. Kun tarina kerrottiin yksittäisten ihmisten elämien kautta, siitä tuli oudon elävä, mahdollinen ja kuitenkaan ei. Keskivaiheilla oli
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kuka koputtaa ovella?

-
Kuva
Niitä nököttää rivissä ulko-oven vieressä. Ne näyttävät innokkailta täyttämään seuraavan tehtävänsä, turvaviiri sojottaa tukevasti. Hymyilyttää, kun katson niitä. Melkein odotan, että ne hymyilisivät takaisin. Mutta ne ovat vain koneita, jotka eivät näe hymyäni (eiväthän?). Kuulin nimittäin, että yksi niistä oli sanonut kiitos , kun sitä oli autettu tien yli. Kauppojen kuljetusrobotit ovat saapuneet keskuuteemme. Ja muutkin robotit. En yleensä innostu uusista teknisistä jutuista ja tietokoneen päivitykset ovat vain asioita, joita pitää silloin tällöin tehdä. Onneksi kone muistuttaa niistä ja minun vastuulleni jää vain painaa toimenpiteen hyväksyvää näppäintä. Yleensä en päivityksen jälkeen huomaa mitään muutosta. Paitsi jonkin aikaa sitten. Koneelleni oli ilmestynyt tekoälyohjelma, jolta saa kysyä ihan mitä sattuu ja joka kirjoittelee pyydetystä aiheesta. Siitä tuli hetkeksi uusi leikkikaluni. Aloitin kyselemisen arkisilla asioilla. Kysyin ensin, mitä voi tehdä, kun sataa eikä ol
Lähetä kommentti
Lue lisää

(H)ei sitten joskus!

-
Kuva
Aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta, se lämmittää, mutta ei polta. Thames virtailee verkkaisesti veneen alla. Istumme siinä veneessä, ystäväni ja minä. Tapaamattomat vuodet tai oikeastaan vuosikymmen katoavat ja siinä me istumme, vanhat kaverukset niin kaukaa menneisyydestä, että olimme tuolloin paljon, paljon nuorempia kuin lapsemme nyt. Jos vanhoja valokuvia vertaisi nykyisiin meihin, rehellisyyden nimessä jonkin verran eroavaisuuksia löytyisi. Mutta se ei ole tärkeää, koska olemme edelleen me, samat hupsut tytöt 1980-luvulta, ja muistot pulppuavat sellaisella vauhdilla, että melkein kompastuvat toisiinsa.  Vuodet eri maissa ja erilaisissa elämissä ovat pitäneet meidät ihan liian kaukana toisistamme.  Kun toinen sanoo, että nyt ei päästetä aikaa karkaamaan, toinen on ollut juuri sanomaisillaan samoin. Ja nyt se tuntuu oikeasti siltä. Siitä täytyy vain pitää huolta. Niinhän siinä usein käy, lähelläkin asuvien ystävien kanssa. Sanotaan, että pidetään yhteyttä, soitellaan, nähdään
Lähetä kommentti
Lue lisää

Näyttämönä riipaiseva todellisuus

-
Kuva
Todellisuus tarinan taustalla on aina jotain enemmän: kun maailma ja tarinan näyttämö ovat totta , kirjasta tulee jotain isompaa kuin kiinnostavakaan fiktio. Jostain syystä – ilman sen kummempaa valintaa – lukupäiväkirjani viimeaikaiset merkinnät sisältävät epätavallisen paljon tällaisia kirjoja. Vaikutusta on varmaan sillä, että perinteisen lukemisen rinnalle (tai oikeastaan jo ohi) ovat rynnistäneet äänikirjat. Ne kun kulkevat taskussa koko ajan, joten luettujen/kuunneltujen kirjojen määrä on lisääntynyt huimasti. Tässä muutamia eniten mieltä myllertäneitä kirjoja, joissa joko osa tapahtumista tai tarinan maailma on totta. Kristin Hannah: Tomun ja tuulen maa Koskettava ja rankka tarina 1930-luvun lamasta ja USA:n siirtotyöläisten elämästä. Hämmentävän ajankohtaisia nuo teemat ovat jälleen kerran, kun Eurooppaa ravistelevat Ukrainan sota ja pakolaiset. Kirjan lopputapahtumat lisäävät tarinan koskettavuutta: hyville ihmisille ei aina käy hyvin. Suurena yksilötason teemana kirjassa on
Lähetä kommentti
Lue lisää