Asiakkaan pöksyissä

Olen kova hukkaamaan tavaroita. Tai ei ihan niinkään, olen kova kuvittelemaan, että jotain on hukassa: kännykkä, avaimet, bussikortti, käsineet, silmälasit. Useimmat sellaisia tavaroita, joiden olemassaolon haluaa varmistaa, kun on lähdössä jonnekin ja on vähän kiire. Lähes koskaan mikään noista ei ole oikeasti hukassa, useimmiten se löytyy repun pohjalta tai hankalammissa tapauksissa ehkä sohvatyynyn alta. 

Jokin aika sitten kuitenkin hukkasin jotain ihan oikeasti. Kuuntelen yleensä bussissa äänikirjaa ja silloin en kiinnitä kovin tarkasti huomiota kaikkeen muuhun, mitä teen tai näen. Bussikortti sujahtaa automaattiohjauksella takin taskuun. Tällä kertaa kuitenkin kävi niin, että parin korttelin päässä bussin päätepysäkiltä huomasin, että bussikortti puuttuu. Ei ollut taskussa, ei repussa, ei missään. Näin, että bussi edelleen seisoo paikallaan, käännyin takaisin ja tihensin askeleitani, jotta ehtisin katsomaan, olinko pudottanut kortin bussiin. Hiukan hengästyneenä selitin kuskille, mistä on kyse ja kysyin, ehdinkö käydä katsomassa, löytyisikö kortti. Juu, toki ehdit, kuski totesi. Ei löytynyt, palasin sanomaan kuskille, että hänen varmaan täytyy lähteä ajamaan ja jos kortti löytyy, toimittaisiko hän sen Fölin toimistoon. Ja tästä alkaa se oikea tarina, jonka haluan kertoa. Kuski totesi, että ei hätää, mene vaan uudelleen katsomaan, ei tässä kiirettä tai tule mukaan kyytiin. Sopersin tästä asenteesta täysin hämmentyneenä, että en voi lähteä ajelulle, koska olen menossa kampaajalle. Voit käydä vielä etsimässä, kuski totesi ja simsalabim, siellähän se oli piilossa penkin välissä! Tämän episodin jälkeen tämä kuski on tervehtinyt aina kuin vanhaa tuttua.

Postilla ei ole nykyään kovin kaksinen maine. Ja ihan syystäkin, välillä lähetykset kiertelevät ties missä, ennen kuin saapuvat sinne, minne kuuluvat ja välillä katoavat määrittelemättömäksi ajaksi milloin mihinkin. Sen jälkeen, kun muutin taloon, olen kuitenkin saanut nähdä postin toisenlaisetkin kasvot. Ilmielävän postinkantajan kasvot. Tällä alueella on aivan hämmentävän mukavia postinkantajia. Pari esimerkkiä: Oveen koputetaan, en odota ketään ja kas, oven takana on postinkantaja, joka ojentaa minulle paketin ja sanoo, että se ei mahdu postilaatikkoon ja kun huomasin, että sulla on valot, tuon sen sisälle asti. Jonkin prosessiohjekirjan mukaan hän olisi voinut laittaa lapun, että paketti on noudettavissa jostain kilometrien päästä. Kiitin hymy melkein korvissa ja hän sanoi, että sulla on  nätti kissa, joka katselee aina kadulle, toivotti hyvää päivänjatkoa ja kääntyi menemään. Toisella kertaa tapasin postinkantajan pihalla ja hän totesi, että olen jo monesti ihaillut tuota retroa puutarhatuolia ja mistähän niitä saisi ostaa. Kerroin, että tuoli on vanha ja uusi ulkoasu ystävän käsityötä. Siinä sitten hetken juttelimme vanhoista kalusteista ja niiden kauneudesta. Nykyään jos satumme näköetäisyydelle toisistamme, käsi nousee tervehdykseen. Ja jotta näillä kahdella tarinalla olisi todistusvoimaa postinkantajien arkisesta ystävällisyydestä, pitää mainita, että he ovat kaksi eri henkilöä.

En ole varsinaisesti hammaslääkäripelkoinen, mutta melkoinen jännittäjä kuitenkin. Jos menen uudelle hammaslääkärille, ensimmäinen, mitä kerron, on se, että puuduttamatta minua ei porata. Eikä ole porattu. Nyt käyntitauko pääsi venähtämään luvattoman pitkäksi (syytän koronaa, vaikka syy taitaa olla ihan omani) ja lisäksi piti löytää uusi hammaslääkäri. Jännitti siis tavallista enemmän ja lisäksi mietin, tuleekohan sieltä nelinumeroinen lasku. En valinnut hammaslääkäriä sokkona, vaan haeskelin tietoa netistä, mm. asiakaspalautteiden kautta. Ja olipas täyskymppi valinta. Asiakkaan kohtaaminen, työskentely ja muutamassa vuodessa ilmiselvästi kehittyneet työtavat ja laitteet yhdessä tekivät käyntikokemuksesta jos ei sentään nautinnollista niin ainakin todella helpottavan mukavan.

Vanha sanonta ”Asiakas on aina oikeassa” on vähän höpsö, asiakas ei todellakaan aina ole oikeassa ja siinä tilanteessa asiakaspalvelijalta vaaditaan tilannetajua ja tunneälyä. Näitä sain triplasti.