Tyhjän kalenterin ensimmäinen päivä

Läppäri. Puhelin. Kulkukortti. Avaimet. Siinä ne lojuvat, pöydälläni, hiljaisina. On aika luovuttaa ne pois. En ole iloinen enkä surullinen. Tuntuu oudolta ja vähän epätodelliselta. Huomenna en enää tule tänne. Aivan kummalliselta tuntuu sanoa, että jään eläkkeelle. Jääminen jonnekin kuulostaa niin pysähtyneeltä, ihan kuin joutuisi varastoon, ehkä myöhempää käyttöä varten. Yleensähän varastosta ei kuitenkaan haeta juuri mitään takaisin, vaan jossain vaiheessa ihmetellään kaikkea, mitä sinne on ajautunut. Luontevammalta tuntuu kertoa, että lopetan palkkatyön. Siihen liittyy ajatus, että jotain uutta alkaa. Vielä en oikein tiedä, mitä se on. Kalenteri on tyhjempi kuin vuosiin ja hyvä niin. Haluan kirjoitella siihen merkintöjä ajatuksella, että juuri tuon asian haluan tehdä ja juuri noita ihmisiä haluan tavata.

Olen viime aikoina miettinyt joukkoon kuulumista. Niin kauan kuin se on itsestäänselvyys, sitä ei tarvitse miettiä eikä sitä tule miettineeksi. Joukkoon kuuluminen on kuitenkin yksi ihmisen perustarpeista, näin opin jo muinoin sosiologian luonnoilla. Silloinkaan en miettinyt, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Ensimmäinen joukkoon kuulumisen hentoinen muisto on hyvin hyvin kaukaa lapsuudesta, kun muutimme isoon kerrostaloon. Miten pelottavaa ja kiehtovaa olikaan yrittää päästä pihan lasten joukkoon, olla yksi porukasta. Koulussa jo alaluokilla oli tärkeäpää kuin mikään ystävystyä luokan suosikkien kanssa. Mikä noista pienistä ihmisistä teki suosikkeja, on täysi mysteeri. Niin vain oli.

Työelämässä joukkoon kuuluminen on aika itsestään selvää (jos työ ei ole yksin puurtamista, mitä se nykyään aika harvoin on) ja oma joukko tulee annettuna. Näihin joukkoihin on vuosien varrella kuulunut monenlaisia ihmisiä, sellaisia, joiden kanssa on heti tuntunut, että kaikki sujuu, joskus melkein siltä, että ajattelemme samoilla aivoilla. Ja myös sellaisia ihmisiä, että on tarvinnut hiukan ponnistella, jotta yhteistyö sujuisi.

Ja sitten ystäväjoukot, jotka ovat syntyneet siksi, että ystävät haluavat olla yhdessä ja tehdä yhteisiä juttuja. Ne kaikkein parhaimmat joukot, joista on hyvä pitää oikein hyvää huolta. Koska eivät nekään ole itsestäänselvyyksiä, vaikka ehkä joskus tuntuu siltä. Ja kotijoukot. Ne kaikkein rakkaimmat.

Tämä on ensimmäinen blogipostaukseni ikinä. Tarkoitus on lähteä tutkimusmatkoille, symbolisille ja oikeillekin. Katsoa, miltä elämä ja maailma näyttää, kun saa ja voi valita ihan itse.