Omppusosetta ja mutkikkaita suhteita

Pihallani on kaksi omenapuuta. Ne ovat sen verran viisas parivaljakko, että tuottavat satoa vuorovuosin. Muuten olisinkin pulassa, koska omenoita tulee paljon, todella paljon. Tänä vuonna erityisen paljon ja siihen puuhun, jonka omput maistuvat paremmilta. Niinpä olen yrittänyt hyödyntää niitä niin paljon kuin ikinä pystyn: omenasosetuotanto porisee hellalla aina kun siihen vain löydän aikaa. Pakastimessa on enää hyvin vähän tyhjiä koloja, vaikka olen yrittänyt käyttää sieltä kaiken ylimääräisen.

Tämä ei kuitenkaan ole tarina omenoista, vaan kirjoista. Tuotantolaitosta on nimittäin paljon helpompi pitää käynnissä, kun sen tekee äänikirjojen kanssa yhteistyössä. Olen kuunnellut kaikenlaista, tuttuja kirjailijoita ja uusia löytöjä, helmiä ja ei ehkä niin helmiä. Tässä muutamia, jotka ovat edesauttaneet omenasoseen syntymistä.

Liane Moriarty: Omena ei kauas putoa

Moriartyn kirjoilla on tapana alussa hiukan haastaa: otti jälleen aikansa, ennen kuin tarina vei mennessään. Henkilöitä vilisi heti kirjan alkumetreiltä sen verran paljon, että kesti jonkin aikaa tutustua heihin. Ja sitten olikin selvää, että tämä tarina pitää kuunnella loppuun asti. Kirja on täynnä oivalluksia lasten ja vanhempien suhteista, sisarusten välisistä kiemuroista, erilaisista ajattelutavoista ja ihmisten reaktioista. Hirveästi samaistuttavaa. Ja tarina on nokkela, ratkaisu yllätti ja pakotti muuttamaan ajatusten suuntaa.

Kristin Hannah: Satakieli

Järkyttävä ja hieno kirja toisen maailmansodan Ranskasta ja vastarintaliikkeen toiminnasta. Kun tarinaa kerrotaan yksittäisten ihmisten näkökulmasta, se tulee iholle. Sisarukset Vianne ja Isabelle ovat toisaalta hyvin erilaisia, mutta tiukan paikan tullen yhtä rohkeita, vaikkakin eri tavalla. Kirja pakottaa myös ajattelemaan, että paha ihminen – tai pahuuden edusta ja järjestelmän uhri – voi olla joissain tilanteissa myös hyvä. Kirjan tärkeä teema oli myös vanhemman ja lapsen välinen side ja uskomattomiin mittoihin ulottuva rakkaus.

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Stroutin tapa kuljettaa tarinaa, sekä kieli että tapahtumat, on aivan omanlaistaan. Vino, oivaltava ja sarkastinen huumori maustavat sitä juuri oikealla tavalla. Lopulta on kuitenkin kyse elämän kokoisista asioista: ihmissuhteista, riittämättömyyden tunteesta ja erityisesti äidin ja tyttären välisestä suhteesta. Henkilöt ovat samalla kertaa rikkinäisiä ja vahvoja. Pakko mainita Paksu Bev, johon ei voi olla rakastumatta!

Emily St. John Mandel: Asema 11

Asema 11 on hurja, kiehtova ja vangitseva tarina ja kaikesta kammottavuudestaan huolimatta täynnä kauneutta ja ihmisten sinnikkyyttä ja elämänuskoa. Vaikka aikatasot, henkilöt ja tapahtumat vuorottelevat ja vaihtuvat välillä villistikin, se ei haitannut, koska tarina imi mukaansa niin kokonaisvaltaisesti. Myös tarinan ajankohtaisuus hätkähdytti (se on kirjoitettu jo 2014). Ikimuistoinen kokemus!

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Kirjaa kuvataan hulvattoman hauskaksi, mutta olen eri mieltä. Tarina on oudon kiehtova, surullinen ja traaginen. Eleanorin varsin kummalliset edesottamukset ja kaikki se äärimmäinen pikkutarkkuus asioissa saavat lopulta selityksensä, vaikka ne ensin tuntuivat epäuskottavilta. Hauskuus tuli esiin enemmänkin tavassa kertoa. Mieleen jäävä kirja joka tapauksessa.

J. P. Delaney: Edellinen asukas

En ollut ikinä kuullutkaan Delaneysta ennen tätä kirjaa. Se vain ehdotti lukemaan itsensä, kun selasin BookBeatin tarjontaa. Ja hyvä niin. Tarina tavalla tai toisella vinksahtaneista tai vaurioituneista ihmisistä oli kiehtova ja karmiva. Henkilöt olivat juuri sen verran hulluja, että niin voisi oikeastikin olla. Kirjan rakenne oli näppärä ja antoi mahdollisuuden seurata tapahtumien vääjäämätöntä toistumista.