Tekniikkahorroria

Tiesin, että tämä on tulossa. Roosa läppärini on jo pitkään ollut hidas kuin väsynyt vanhus. Se heräilee niin hitaasti, että tekisi mieli ravistella. En kuitenkaan ole ravistellut, vaan odottanut kärsivällisesti, että näyttöön ilmestyy tuttu työpöytä, jonka taustalla, lukemattomien pikakuvakkeiden takana on näkymä Krakovan reissulta, ajalta ennen koronaa. 

Olen jo oikeastaan ehtinyt tottua tähän hitauteen, luottanut siihen, että lopulta pääsen koneen uumeniin, kaikille niille sivuille, joita tarvitsen tai ainakin luulen tarvitsevani, kaikkiin niihin lukemattomiin tiedostoihin, joita kone on uskollisesti suojellut vuosikausia.

Sitten tapahtui jotain, joka herätti minut lapsenuskostani, että tämä kone jaksaa kanssani ikuisesti. Katselin suoratoistopalvelusta sarjaa ja äkkiä henkilöt alkoivat liikkua ja puhua kuin viime vuosituhannen robotit, nykien ja puhe katkeillen. Yritin ajatella positiivisesti: ehkä tämä on jokin ohimenevä häiriötila. Muistelin neuvoja ja keinoja: sammuta virta, käynnistä uudelleen, tyhjennä roskakori (jota en yleensä muista tyhjentää lähes ikinä), tyhjensin jopa selaushistorian, vaikka sillä ei kai ole mitään tekemistä tämmöisen ongelman kanssa. Ei tulosta, tuskastuin ja ärsyynnyin.

Ne, jotka tuntevat minut paremmin, tietävät, että tekniikka ei ole lajini, ei vähimmässäkään määrin. Nyt kuitenkin yritin, ajattelin, että jospa kuitenkin löydän vähän toisenlaisen ratkaisun, tulee voittajan olo. Minulla oli paketissa Cromecast, jonka olen ostanut joskus ties kuinka kauan sitten. En ole sitä kuitenkaan asentanut aiemmin (juurikin tuosta edellä mainitusta syystä). Eihän se läppäriäni pysty parantamaan, mutta antaisi mahdollisuuden jatkaa kesken jäänyttä sarjaa. Niinpä aloin urheasti asennushommiin. Muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta sain kuin sainkin sen kytkettyä ja asennettua sovelluksen puhelimeen, pääsin jopa niin pitkälle, että pystyin antamaan käskyn ”heijasta laitteelle” (eli telkkariin) ja kas, sieltäpä tuli pelkkä ääni. En sitten viitsinyt seurata sarjaa pelkkänä kuunnelmana. Luovutin. Ei tullut voittajan oloa. Tekniikka vihaa minua.

Alistuin siis ajatukseen, että on pakko ostaa uusi läppäri – ja siitä tuli uutta tekniikkatuskaa. Mistä ihmeestä löydän kaikkien niiden lisenssien tunnukset ja koodit, joita tarvitsen uudessa koneessa? Olenko ottanut varmuuskopiot kaikista tärkeistä tiedostoista? Uuvuttava urakka edessä.

Mutta tarinapa jatkuu: aloin googlailla ongelmaa ja jotenkin sitä kautta päädyin aiheeseen ”koneen suorituskyky”. Läppärin asennuksista löytyi kohta ”virtatila ja koneen suorituskyky” ja simsalabim: kun valitsin parhaan suorituskyvyn, robotit muuttuivat taas ihmisiksi, ainakin pääosin. Ei tullut ihan voittajan olo, mutta pieni parannus aiempaan. Tiedän, että tuo on varmaan vain ensiapu ja konevanhus joutuu nyt puskemaan entistä enemmän vähillä voimillaan. Joskus, varmaan aika pian, ne loppuvat ja sitten on aika palata tekniikan tuskastuttavaan maailmaan.