Opintojakso kolme: Talvi

Muutama viikko sitten vietimme suhteemme 1-vuotispäivää. Yhteisen katon alla olemme tosin majailleet vasta yhdeksän kuukautta. Voin silti sanoa, että opintokokonaisuus alkaa olla valmis.

Kun tapasimme ensimmäisen kerran, oli luminen talvi, sellainen tavallinen talvi, joka alkoi pakkasella ja lumella ja päättyi kevätauringon säteisiin. Ensikohtaaminen oli lyhyt ja kohtelias, tarkastelin sinua kiinnostuneena, mutta myös melko kriittisesti ja pari päivää myöhemmin olin sitä mieltä, että suhteestamme ei ehkä kuitenkaan tulisi mitään. Tarvitsit kunnon kohennusta, enkä ollut varma, halusinko ryhtyä sellaiseen puuhaan. En kuitenkaan pystynyt unohtamaan sinua, joten yhteinen tarinamme alkoi vuosi sitten.

Kesän perusopinnot olivat melkein kuin hauskaa leikkiä: aurinkoa, kypsyviä omenia ja vadelmia, leikatun ruohon tuoksua, samettisia pimeneviä iltoja grillin tuoksussa. Suhteen alku oli siis täydellinen. Syksy toi uudet värit, uudet tunnelmat. Oli hätkähdyttävää tajuta, kuinka pimeää pimeä on ja kuinka hiljainen syysilta kaksin kanssasi voikaan olla. Seisoin rapuillasi ja kuuntelin hiljaista maailmaa enkä nähnyt muutamaa metriä pidemmälle. Paitsi täysikuun aikaan. Tunsin kuitenkin olevani turvassa, hyvissä käsissä, oikeassa paikassa.

Nyt aurinko tulvii sisälle. Vihdoinkin! Vaikka se paljastaa pölyhiukkaset ja kissankarvat matolla. Takana on opintojakso, joka oli ehkä jonkinmoinen yllätys. Tarkkaan ottaen yllätys ei ollut mitenkään henkilökohtainen. Mennyt talvi oli omituinen kaiken kaikkiaan: päivällä satoi lunta (tai vettä), yöllä pakkanen jäädytti kaiken, mikä ei ollut sisätiloissa ja erityisesti kaikki ne kohdat, joita pitkin piti kävellä, jos halusi edes postilaatikolle. Joka toinen aamu postilaatikko oli jäässä eikä edes lukkosula auttanut. Niinpä usein luin aamiaisella sanomalehden sijasta naistenlehden ihmissuhdejuttuja. Ilman Icebugeja olisin joutunut karanteeniin ilman koronaakin. Mutta ei kuulemma kaupungin keskustassakaan ollut helpompaa.

Oppirahat pitää aina maksaa. Tämän lauseen muistan jo lapsuudesta (en tosin tilanteita, joissa se otettiin esiin). Tänä talvena maksoin niitä kirjaimellisesti. Yhtenä aamuna havahduin siihen, että jotain oli toisin, jotain puuttui. Oli liian hiljaista. Lämmitys ei hurahtanut käyntiin säännöllisin väliajoin, kuten sillä on tapana. Patterit olivat viileitä. Laskin nopeasti päässäni: lämmitysöljy on tainnut päästä loppumaan. Olin huolettomasti ajatellut, että vuosiarvio pitää paikkansa, mutta hölmösti jätin huomiotta sään vaikutuksen. Ja talvihan oli epätavallinen. Tyhmyydestä sakotetaan, mutta opinpahan sen, että mittaria kannattaa katsoa ehkä hiukan useammin. Oppirahat pikatoimituksesta eivät onneksi olleet kovin kirpaisevia suhteutettuna koko laskuun.

Ei talvi kuitenkaan pelkkää haastetta ollut: 5-vuotias oli ikionnellinen, kun saunasta pääsi pyörimään lumihankeen ja vanhasta puusta pudonneesta linnunpöntöstä ja kuivuneista pionin oksista syntyi Tylypahkan rautatieasema.