Kymppitonni

Ei, en aio kirjoittaa visailuklassikosta. En ole myöskään saanut raaputusarpavoittoa enkä haaveile itseni ylittävästä liikuntasuorituksesta. Olen kuitenkin päässyt jonkinlaiseen tavoitteeseen, tavallaan. Tavallaan siksi, ettei minulla ollut oikeastaan mitään tavoitetta, puhumattakaan siitä, että olisin asettanut silmieni eteen numeron, johon haluan yltää. Niin kuitenkin kävi, kun tuo numero alkoi yllättäen olla aika lähellä. Nyt olen maalissa – tai ehkä varikkopysähdyksellä, ja voin hetkeksi pysähtyä miettimään kuljettua matkaa.

En kiusaa lukijan mielikuvitusta ja arvuuttele enempää: blogini ylitti juuri 10 000 näyttökerran rajapyykin. Se ei ole mikään ihmeellinen tulos, jos sitä vertaa tunnettujen bloggaajien näyttökertoihin, puhumattakaan Youtuben vloggaajista, jotka saattavat päästä tuohon määrään vuorokaudessa. Minulla ei kuitenkaan ollut tarkoituskaan nousta blogilistoille eikä kai se ole edes mahdollista, jos asian eteen ei tee töitä eli markkinoi blogia. En aloittanut bloggaamista sen takia, vaan oikeastaan eniten itseni takia. Koska kirjoittaminen on tapani hahmottaa maailmaa, tuntui jotenkin tosi luontevalta pohtia maailman menoa ja erilaisia ilmiöitä kirjoittamalla. Ja jos tarinani ja pohdiskeluni saavat jonkun muunkin pohtimaan samaa juttua tai vaan kiinnostumaan kirjoituksistani, ajattelin, että bloggaamisessa on jotain järkeä.

Pääsen tutkimaan blogini elämää ”konepellin” alta, mikä tarkoittaa, että näen kunkin postauksen näyttökerrat reaaliajassa, pääsen seuraamaan, missä päin maailmaa postauksia on luettu (tai ainakin avattu), minkä kautta ne ovat löytyneet ja minkälaisten hakusanojen kautta ne ovat nousseet googlen halutuloksiin. Se on mielenkiintoinen maailma. Jossain vaiheessa huomasin, että botit olivat löytäneet blogini. Näyttökertoja tuli neljän ryppäissä blogin pääsivulle ja pääasiassa Venäjältä ja Ukrainasta. En silti alkanut miettiä salaliittoteorioita, vaan ymmärsin aika pian, että näin vain tapahtuu. Kun lueskelin asiasta, huomasin, että muutkin bloggaajat olivat kokeneet samaa. Aikansa sitä kesti ja nyt olen muuttunut epäkiinnostavaksi. Olisi mielenkiintoista tietää, miten nuo botit valitsevat kohteensa, mutta eipä sillä ole juurikaan väliä.

Jokunen aika sitten hämmästyin, kun Romaniasta alkoi tulla osumia, ei noita bottiryppäitä, vaan yksittäisiä näyttökertoja tiettyyn postaukseen, jossa kirjoitin lukemistani kirjoista. Sitten tajusin: olin käyttänyt pariinkin kertaan sanaa romaani, jolla tarkoitin kirjaa. Jokin kytkentä ja tulkinta sen kuitenkin liitti Romaniaan. Mahtoi olla mielenkiintoisia löytöjä romanialaisille lukijoille!

Joskus en voi vastustaa kiusausta leikkiä otsikoilla: Kadonneet rauhan metsästäjät on selvästi eniten luettu postaus, mutta osan suosiosta selittää ilman muuta otsikko. Kadonneen aarteen metsästäjät ovat olleet sen verran uteliaita, että ovat avanneet linkin. Ja kuinkas sitten kävikään? pitää hopeasijaa ja hyvin todennäköisesti samasta syystä. Tuorein Silta yli synkän virran? ei ole vielä lähtenyt samanlaiseen tasaiseen nousukiitoon, mutta seuraan mielenkiinnolla.

Kun aikanaan mietin blogini nimeä, se syntyi yhdistelmästä hidasta elämää ja seikkailusuunnitelmia. Enpä olisi voinut arvata, että pyjamahousuelämästä tulisi niin konkreettista. Vielä silloin ei kukaan suoranaisesti kehottanut pysymään kotona.

Kuvassa on blogini sydänkäyrä viimeisten 12 kuukauden aikana. Se sykkii melko tasaista tahtia julkaisupäivämäärien tahdissa. Annan sen sykkiä edelleen.