Syksyn syventävät opinnot

Viistosti piiskaava sade muodostaa ikkunalasiin mutkittelevia pieniä virtoja, yksinäinen rastas kököttää pihlajassa, jossa ei ole enää lehtiä, mutta muutama terttu marjoja jäljellä linnun matkaevääksi. Märkä pihakeinu heilahtelee tuulessa hiukan. Pihan takana avautuva näkymä ei ole enää vihreä, tai no, se, mikä vielä on vihreää, on tummaa, hiljaista vihreää. Ei sellaista iloisen innokasta kesävihreää. Tulee mieleen, että vakavaa vihreää. Muuten maisemaa värjäävät ruskean eri sävyt.

Olen nyt elänyt sinisen talon kanssa yhteistä elämää vähän yli neljä kuukautta. Perusopintojen aika oli kesällä. Ja kuten usein, perusopinnot eivät ole kovinkaan vaikeita, vaan lähinnä johdatusta aiheeseen ja syventäviin opintoihin. Puutarhakoneiden käyttäminen ei ole kovin haastavaa, vaikka trimmeristä ei tullutkaan lähintä ystävääni. Kukkien istuttaminen ei ollut uusi juttu, mutta se oli, että oli mahdollisuus valita, mihin pihan kolkkaan niitä haluan. Siinä ne edelleen rehottavat pihakeinun edessä ja saavat rehottaakin. Kaikkein ilostuttavinta oli ehkä oman puutarhan hedelmien kypsymisen seuraaminen. Siitäkin huolimatta, että muutaman viikon kuvittelin olevani töissä omenasosetehtaassa.

Puusaunan kanssa sen sijaan syttyi heti ystävyyssuhde, voisipa melkein sanoa, että rakkaussuhde. Nyt ihmettelen kovasti, että aluksi aprikoin, pitäisikö sauna muuttaa sähkösaunaksi. Ei todellakaan. Mutta urbaani minäni oli niin tottunut helppouteen, että moiset ajatukset pyörivät mielessäni.

Perusopintoihin voi kai laskea rutiinien syntymisen. Yritin mahdollisimman pitkään pitää yllä uutuuden tunnetta, mutta on ihan selvää, että se katoaa aina kaikesta ja tilalle tulevat rutiinit. Nyt ei enää tarvitse miettiä, missä mitäkin on. Lukuun ottamatta niitä puoliksi purettuja laatikoita, joita lojuu vielä aika monta autotallissa. Kesän aikana tuntui, että kaikki arjen tarpeellinen on jo paikoillaan, mutta nyt olen huomannut, että ei kyllä ole. Kun tuli ensimmäinen kylmä ilta eikä lämmitys vielä ollut päällä, huomasin, että kaapeissa ei ole yhdenyhtä villapaitaa, jonka olisin voinut vetää ylleni iltaa lämmittämään. Seuraavana päivänä piti tehdä löytöretki kadonneiden tavaroiden ihmemaahan (ja samalla muutama muukin tavara pääsi pimeän laatikon uumenista vähän kunniakkaammalle paikalle).

Syventävät opinnot alkoivat kun kesä vaihtui syksyksi. Nyt pitää opetella, mihin kohtaan asteikkoa lämmitys pitää säätää, jotta sisällä on mukavan lämmintä, mutta ei liian kuuma. Ehdin tehdä jo yhden virheen: avasin kaikki patterit samalla kertaa, vaikka peruslämpö onkin aika pienellä, ja hups, kun kiipesin yläkerran rappuja, vastaani tulvahti melkein trooppinen ilma. Nyt siellä ei ole yhtään patteria auki ja silti aika leppoisan lämmintä.

Sama näkymä, joka kesällä oli yön pimeimpiä tunteja lukuun ottamatta kuin taulu, joka näytti aina hiukan erilaiselta, kun valo taittui eri suunnista, on nyt jo alkuillasta aika musta. Isojen ikkunoiden takana ei näy mitään. Alun perin ajattelin, etten hanki ikkunaan verhoja. Taidan kuitenkin hankkia.