Haluan oppia sinusta kaiken

Se on vähän niin kuin tutustuisi uuteen ihmiseen. Johonkin sellaiseen, josta on kiinnostunut, joka tuntuu oikealta ja jonka kanssa haluaa viettää paljon aikaa. Sellaiseen, jonka kanssa haluaa luoda pysyvän suhteen ja luottaa yhteiseen tulevaisuuteen. Sellaista on tutustua taloon, josta ei vielä tiedä muuta kuin ne asiat, jotka lukevat kauppakirjassa ja myyntiesitteessä ja ne, jotka voi nopeasti silmäilemällä nähdä. Silloin ei vielä tunne talon tapoja ja luonnetta. Sen ääniä ja valoa, joka tulvii ikkunoista eri värisenä eri vuorokauden aikoina. Sen tuoksua, kun sauna lämpiää tai aurinko porottaa täysillä.

Olemme tehneet tuttavuutta sinisen talon kanssa pian kolme viikkoa. Ensimmäinen hämärtyvä ilta ja sitä seuraava yö olivat hyvin erityisiä. Kun olin aivan kaksin talon kanssa, aistit herkistyivät aivan uudella tavalla. Kuuntelin pihan lintuja, mustarastaita ja joitain sellaisia, joita en tunnistanut. Kuuntelin, kuinka lämminvesivaraaja käynnistyi, kuinka jääkaappi hurisi. Silti tuntui, että oli aivan hiljaista, ihanan hiljaista. Kun lopulta nukahdin, nukuin paremmin kuin aikoihin.

Aamulla oli olo kuin olisin ollut matkalla ja uudessa reissukodissa (ja silloin pienen hetken ikävöin kaikkia niitä Euroopan kaupunkien reissukoteja, joissa olen viettänyt lyhyen tai vähän pidemmän ajan). En oikein tiennyt, missä mitäkin on (osa tavaroista oli ja on vieläkin laatikoissa, joiden sisältö on ainakin osittain välillä pieni yllätys). Tein asiat hitaasti ja jotenkin kauhean tietoisesti, katoin pöytään aamiaisen ja katselin sen kauneutta (vaikka pöydässä oli ihan samoja asioita kuin ennenkin). Tuli mieleen mindfullnes, jossa on tarkoitus keskittyä siihen, mitä juuri sillä hetkellä on tekemässä. Aamujen lisääntymisen myötä tuo vahva läsnäolo on vähentynyt, tilalle on tullut tuttuus ja ne ihanat, kamalat rutiinit. Olen yrittänyt pitkittää hetkeä, jolloin kaikki on tuttua, tehdä asioita hitaasti ja tunnustellen.

Puutarha on aivan oma maailmansa. Sellaista minulla ei ole ikinä ollut enkä rehellisesti sanoen tiedä sen kanssa elämisestä juurikaan. Olen löytänyt vadelmapensaita, jotka ovat sellainen viidakko, että taidan tarvita avaruuspuvun, jos haluan korjata sadon. Omenapuissa on pikkuruisia omenanpoikasia. Pionit ovat jo melkein kukkineet, mutta niiden kukkaan puhkeamista oli hienoa seurata. En lähde kilpailemaan naapuripihojen kanssa puutarhan tyylikkyydestä tai siisteydestä. Teen siitä juuri sellaisen, mikä on minulle hyvä.

Aika lähellä on rautatie, jota käyttävät vain tavarajunat. En ole aikoihin kuullut monikymmenvaunuisen tavarajunan jylinää. Siitä tuli lapsuus mieleen, vaikka en pysty palauttamaan mieleen, miksi. Nyt tiedän, että kello on suunnilleen viisi iltapäivällä, kun juna porhaltaa pellon takana.

Yhtenä aamuna heräsin kamalaan kolinaan, puoliunessa säikähdin: mitä kamalaa uudelle ystävälleni on tapahtumassa? Kunnes tajusin: roskisauto kävi ikkunan alla ja kippasi roskispussini sisuksiinsa.

Tiedän jo miten valo taittuu illalla, kun aurinko laskee ja missä suunnassa näkyvät auringon viimeiset säteet. Sitä en tiedä, missä suunnassa ne näkyvät sydäntalvella ja minkä värinen valo on silloin. Odotan, että näen sen. Mutta ensin haluan pitkän kuuman kesän uuden ystäväni kanssa.