Kuvien kautta elämä näyttää hyvältä
Varmaan ikinä aiemmin vuoden vaihtuminen
ei ole tuntunut niin merkitykselliseltä kuin tänään. Eihän todellisuudessa huomenna
mikään ole kovin eri tavalla kuin tänään, mutta alkava vuosi tuntuu puhtaalta,
uudelta ja ehkä myös hitusen toivolta. Vuosi 2020 on ollut järisyttävä. Kun se
alkoi, kukaan ei pahimmissa scifiunissakaan varmaan voinut arvata, mikä oli
odottamassa. Kun omassa elämässä koronan lisäksi tapahtui asioita, jotka
laittoivat sekä tunteet että arkielämän myllerrykseen, vuoden todellakin suo
loppuvan. Mansikkapaikan viimeinen vuosi on ohi ja jäljellä on vain ikävä,
mutta kadonnut rauha on edelleen löytämättä. Sen etsiminen jatkuu, vaikka
vuoden numerot vaihtuvat.
Radiossa puhellaan menneestä
vuodesta: jäikö siitä muistoihin muutakin kuin korona. Totta kai jäi. Vaikka
vuoden yleisfiilis on synkkä, mahtuu vuoteen helmihetkiä, jolloin kaikki tuntui
olevan hyvin. Ne olivat juuri niitä hetkiä, joiden avulla vuoden 2020 jaksoi
rämpiä läpi.
Niinpä päätin selata vuoden kuvia tai tarkemmin sanoen kesän jälkeen otettuja kuvia, koska kaikki kurjuus tuntui kasaantuvan syksyyn. Halusin nähdä, miten olen nähnyt maailman noina kuukausina. Niinpä tämä postaus onkin enemmänkin kuvasarja.
En hämmästynyt, että valtaosa syksyn
kuvista on luontokuvia, koska sinne lähden rauhoittumaan, ajattelemaan,
hengittämään. Syksyn värit tuntuivat kauhean rauhoittavilta.
Kun pimeys oli pimeimmillään, se
melkein pelotti. Mutta kuinka kaunis se onkaan kuvattuna.
Yhteiset hetket pienen ystävän
kanssa (vaikka hän nykyään muistuttaakin, ettei ole pieni vaan iso) ovat ihan
parasta: metsäretki tai aarrekartan piirtäminen, aivan yhtä ihanaa puuhaa.
Ja sitten nämä. Kuinka kaipaankaan lähtemisen tunnetta, kun katson tuota riviä.
Ja viimeisenä valoa tunnelin päässä. Kuva on sattumalta aika symbolinen.
Kommentit
Lähetä kommentti