Myrskylyhty on sammunut – Oodi menetetylle onnelle

Siitä on valtavasti aikaa, vuosikymmeniä, kun tyttö ja poika istuivat vierekkäin veneen penkillä. Isä kiskoi airoja voimakkain vedoin. Järven pinta aaltoili juuri sen verran, että kilometrin matka tuntui seikkailulta. Suurin seikkailu odotti kuitenkin määränpäässä, kun vene karahti maihin. Siellä oli itse asiassa vain tyhjä maakappale, jota peitti mustikanvarpumatto ja muutama puu, siinä vaiheessa vasta hento ja pikkuinen. Mutta se oli tytön ja pojan uusi mansikkapaikka, josta tuli ikuisesti osa heitä.

Ensimmäiset vuodet olivat täynnä touhua ja toivoa, rakentamista ja raivaamista. Jäätävän kokoiset koneet raivasivat tien läpi metsän, ja veneen tehtäväksi jäivät vain kauppareissut kyläkauppaan ja venekin sai peräänsä kolmehevosvoimaisen perämoottorin. Tyttö oli aika ylpeä sinänsä vaatimattomista veneilytaidoistaan. Päivät olivat täynnä aurinkoa, Viisikoita ja mustikanmakuisia metsäretkiä, illat saunan kipakoita löylyjä ja makkaranpaistoa rantagrillillä. Ja muutamaa vuotta myöhemmin korttipeli-iltoja naapurissa.

Onni särkyi, kun isän voimat äkkiä loppuivat ja jäljellä olikin enää kolme. Mansikkapaikka säilyi yhtä rakkaana.

Vuodet ja vuosikymmenet kuluivat, tytöstä ja pojasta tuli aikuisia, joilla kummallakin oli omat elämänsä, aika erillään jo maantieteellisestikin, mutta myös muuten. Heistä kasvoi kovin erilaisia ihmisiä. Yhteys kuitenkin säilyi mansikkapaikan kautta. Siellä tavattiin, kun kesä oli kauneimmillaan. Ja siellä tavattiin myös silloin, kun elämä kolhi. Istuttiin grillin ääressä auringonlaskun aikaan ja puheltiin.

Sitten tuli kesä, jolloin kaikki muuttui. Poika ei halunnut pitää yhteyttä, poika halusi irti mansikkapaikasta. Keskusteluyhteys molempia kohtuudella tyydyttävän ratkaisun löytämiseksi katosi, ja lopulta tytön oli pakko antaa periksi, luopua, hyväksyä, että jokin luku loppuu ja jonkin ovi sulkeutuu. Melkein tärisevin käsin hän luki asiallisen kylmiä kirjeitä, joiden kirjoittaja oli selvästi joku muu kuin poika. Hänestä tuntui, että hän ei enää lainkaan tunne poikaa, että hän saa kirjeitä aivan ventovieraalta. Silloin tyttö tiesi, että ei kannata enää toivoa.

Mansikkapaikan tarina on ohi. Se päättyi kolme päivää sitten. Muistot ovat vielä liian koskettavia, jotta niitä haluaisi maistella. Mutta ehkä ja varmasti joskus. Nyt on aika alkaa rakentaa uutta tarinaa.