Uusien kirjojen tuoksua ja virtuaalireissaamista

Syyskuun ensimmäinen päivä. Huomenna. Se tuijottelee minua kalenterista isoin silmin. Syksy siis alkaa virallisesti ja kesä, jonka alkamista odotin (ja varmaan moni muukin) ristiriitaisin ja jopa pelonsekaisin tuntein, on ohi. Ihan oikea kesä, johon mahtuivat (melkein) kaikki ne asiat, joita kesään kuuluu.

Syksyn alkaminen on aina ollut minulle jotenkin erityistä aikaa. Se on enemmän alku kuin uusi vuosi, joka hujahtaa keskellä kaamosta ohi samalla tavalla ja yhtä nopeasti kuin sen kunniaksi ammutut ilotulitusraketit. Syksy sen sijaan on täynnä uusia suunnitelmia ja odotusta. Ensimmäiset muistikuvat syksyn erityisyydestä ovat ensimmäisiltä kouluvuosilta. Uudet koulukirjat tuoksuivat ihanilta ja kaupasta sai lukujärjestyksiä, joiden hienoudesta ja määrästä kilpailtiin kavereiden kanssa. Niihin sitten raapustettiin opettajan antama lukujärjestys. Se oli varmaan elämäni ensimmäinen oikea suunnitelma. Tuntui isolta. Kun ikävuosi alkoi kahdella numerolla, kouluvuoden alkamiseen alkoi liittyä toisenlaisiakin fiiliksiä: minkähänlaisia tyyppejä samalle luokalle tulee, tuleekohan makeita kundeja. En siltikään lakannut rakastamasta koulukirjojen tuoksua.

Ehkä ikimuistoisin syksy oli se, jolloin aloitin opiskelut ja muutin omaan asuntoon. Eihän se oikeasti oma ollut enkä edes muuttanut sinne yksin, vaan kämppiksen kanssa, jonka löysin yhteiseltä luennolta. Huippua se oli silti! Vihdoin sai päättää kaikesta itse, tehdä sekä viisaita että tyhmiä päätöksiä. Tuntui, että elämä oli todellakin avoinna ja kaikki mahdollista.

Aikuisuudessa syksyt alkoivat laimentua. Ne tarkoittivat kesäloman loppumista, kiirettä, pimeitä aamuja, kylmää sadetta ja yhä pimenevää maailmaa, joka huipentui marraskuuhun, josta olen edelleen sitä mieltä, että sen keksijä pitäisi laittaa vastuuseen moisen pätkän keksimisestä. Oli vaihe, jossa syksy ei herättänyt yhtään odottavaa ja positiivista ajatusta. Kunnes päätin, että siihen pitää saada uusia sävyjä. Uutta odotettavaa ja uusia kalenterimerkintöjä. Ilmoittauduin joogatunneille, josta alkoi rakkaustarinani joogan kanssa. Muutamaa vuotta myöhemmin lopetin kauan kestäneen pähkäilyn ja astelin italian tunneille. Ja vuosi sitten myös espanjan. Syksyyn oli jälleen tullut uusien kirjojen tuoksu.

Marraskuiden päihittämiseksi jo melkein 10 vuotta sitten kalenteriin ilmestyi ystäväreissu. Olemme hätistelleet mokoman kuukauden tummia fiiliksiä Roomassa, Firenzessä, Barcelonassa, Madridissa, Lontoossa ja muutamassa muussakin kaupungissa. Reissujen naurulla ja yhteisillä fiiliksillä oli sitten paljon helpompi tsempata kohti uutta valoisampaa aikaa.

Katselen kalenteriani. Siellä ovat merkinnät joogan, italian ja espanjan alkamisesta. Tänä vuonna se ei ollutkaan aivan itsestään selvää sen jälkeen, kun ne päättyivät tylysti maaliskuussa. Ryhmiä on pienennetty, mutta ne kuitenkin alkavat. Odotan ihan kauheasti. Ja toivon, että ne kuuluvat tulevan syksyn jokaiseen viikkoon. Kalenterista löytyy myös ystävien tapaamisia, jotka loistavat siellä kuin kirkkaat tähdet. Yksi kuitenkin puuttuu: marraskuun reissu. Eikä sitä kalenteriin tulekaan, jos ei ihmeitä tapahdu. Lokakuussa kuitenkin on luvassa virtuaalimatka menneisiin ystäväreissuihin yhdessä ystävien kanssa.