Kirjaimellisesti henkilökohtainen keskustelu

Kesäkuun ensimmäinen päivä. Kesän ensimmäinen päivä. Vielä viime vuonna tähän aikaan oli meneillään kiihkeä lomapalapeli: Miten käytän viikot, joita niin paljon aina odotan? Ajattomat viikot, jolloin myös herätyskello on lomalla. Miten saan mahtumaan niihin kaiken sen (tai edes osan), mitä olen mielikuvitellut ja odottanut yhä enemmän, mitä pitemmälle kevät on edennyt? Näihin aikoihin alkoi myös juhannussään bongailu ja ihan vain siksi, että talvella huurteessa ollut mökki on usein vielä juhannuksen aikaan kovin kylmänkankea.

Nyt ei tarvitse, ainakaan pelata lomapalapeliä. Juhannussään bongailua en malta jättää, koska juhannuksena oikeastaan ei ole oikeampaa paikkaa kuin mökki järven rannalla, oli se sitten vielä talvenkylmä tai jo kesänlämmin. Ja vähän kummallista on (vai onko?), että pää askartelee näiden joka vuosi toistuvien asioiden kanssa vanhaan tapaan. Vaikka kokonainen vapaa kesä on tarjolla, yllätän välillä itseni pohtimasta, miten sen rakentelen. Reissaanko? Vaikka Välimeren tuntumassa on kesäkuukausina takuuvarmasti hikinen helle, jotenkin kaipaan sitä. Järki sanoo, että reissaa hyvä ihminen syyskuussa, jolloin ilma on leppeä ja hinnat halvempia. Saa nähdä.

Jokin aika sitten huomasin, että myös yksi sellainen asia, johon olin tottunut vuosien ajan, puuttui: kehityskeskustelu tai tilannekeskusteluksihan sitä nykyään taidetaan sanoa. Muutaman tunnin istunto esimiehen kanssa, jolloin pohdittiin mennyttä ja hahmoteltiin tulevaa. Niinpä päätin olla oma esimieheni ja keskustella itseni kanssa. Ja näin se suunnilleen meni:

”Aloitetaanpa aikaansaannoksista. Mitä sanot niistä?”

”Hmmm. Olihan minulla tavoitteita. Ja onhan niistä osa mennyt kai aika hyvinkin, luulisin. Keskeneräinen käsikirjoitus on edennyt, vaikka olisihan se voinut edetä vauhdikkaamminkin. Parikymmentä liuskaa parissa kuukaudessa ei ole ihan loistava saavutus. Mutta pääni askartelee juonenkäänteiden kanssa ahkerasti, joten se kai on positiivinen signaali. Osa tavoitteista ei sitten ole toteutunut ollenkaan. Portaikon ylätasanteella on edelleen kasa tavaraa, joka olisi pitänyt sortteerata jo ikuisuus sitten. Siellä se on edelleen. Ehkä se pitäisi nostaa prioriteetille yksi. Vai antaisiko vaan olla?”

”Entäs sitten laaja-alaisuus? Kuinka monia asioita mielestäsi osaat riittävän hyvin?”

”Ilman muuta täytyy sanoa, että olen kovasti kehittynyt legoilla rakentamisessa. Kuluneella viikolla rakensin mm. robotin ja norsun. Ja tuo kirjoittaminenhan tuli jo tuossa ensimmäisessä kohdassa. Osaan myös suunnitella reissuja, yhdelle tai kahdelle ihmiselle tai isommalle porukalle. Toisaalta osaamista voisi laajentaa arkisen kotiruuan kokkaamiseen, mutta se on vähän samanlainen ikuisuuskysymys kuin tuo tavarakasa.”

”Miten vuorovaikutus on sujunut kuluneen puolivuotiskauden aikana?”

”Siinä onkin tapahtunut muutoksia. Olen toisaalta oppinut aivan uudenlaisen tavan jutella ja pohtia, kun kaverina on 3-vuotias. Suoria kysymyksiä, välillä helppoja vastata, välillä todella haastavia. Ystävien tapaamiset ovat tulleet valtavan tärkeiksi: yhteinen lounas, paljon puhetta, ystävyyden tunnetta. Täytyy kyllä myöntää, että osa (ehkä liiankin iso osa) vuorovaikutuksesta aaltoilee somessa. Ehkä laitankin tavoitteeksi, että yhä useamman kanssa tapaisin myös kasvotusten.”

”Puhutaanpa sitten hiukan kehittämisotteesta.”

”Välillä ajattelen, että pitääkö aina vaan kehittyä, eikö ihan vaan näin olisi hyvä. Mutta toisaalta uuden oppiminen (kuitenkin ilman tuskanhikeä) on kivaa. Niinpä syksylle on varattu joogaa, italiaa ja espanjaa (ihan uusi haaste). Ainakin nämä. Italian tunnit ovat jo osa vuodenkiertoa eikä vähiten siksi, että kurssilta on löytynyt hieno ystävä. Mun italianluokan bestis.”

”Lopuksi voitaisiin puhua hiukan hyvinvoinnista.”

”Vihdoinkin saan nukkua 7-8-tuntia yössä. Ylellistä. Ja lähteä kävelylenkille aina kun on kutsuva keli. (Tosin voisin kyllä lähteä myös silloin, kun keli ei ole kutsuva. Silloin kuitenkin kesken oleva kirja tai sarjamaraton usein voittavat. Ja suklaa.) Tavoitteena oli aloittaa uudelleen uiminen. Se on edelleen tavoitteena. Toivottavasti se joskus toteutuu. Ehkä senkin voisi nostaa prioriteetille yksi.”