Kännykkä kassakaapissa ja vesihana juovuksissa



Herätessä aistit ovat tokkurassa ja ajatuksetkin vellovat unisen hitaasti. Mutta eivät kuitenkaan niin tokkurassa ja hitaasti, että käteen osuva vesihana heiluisi holtittomasti. Se kuitenkin heilui, kuin olisi ollut kolmen promillen humalassa. Mitä ihmettä? Illalla se oli seisonut jykevästi paikallaan ja valuttanut juuri sen lämpöistä vettä ja sillä voimalla kuin halusin. Nyt se kieltäytyi yhteistyöstä ilman toisen käden apua: vasemmalla tukeva ote mokomasta ja oikealla hana auki. Ja kas, kun virkosin kunnolla, aloin havainnoida yöllisiä tapahtumia. Jokin omituisen mallinen osa lojui lattialla, vanha ja jo ruostunut. Työnsä tehneenä se oli päättänyt, että nyt riittää.

Vaikka hyvin tajusin, että oma ammattitaitoni ei ole lähelläkään putkihommia, aloin pohtia väliaikaisratkaisua: Löytyisikö hanavanhukseen varaosa (löytyi, mutta ei sopinut)? Mitä jos vetäisi kunnon ryppään nippusiteitä vesijohtojen ympärille ja kiristäisi niillä hanan paikalleen (taitaa kuulostaa hullummalta kuin Pelle Pelottoman oudoimmat keksinnöt). Lopulta ei tarvinnut miettiä vippaskonsteja, kun pari päivää myöhemmin seurasi ketjureaktio – myös poistoputken tiiviste oli päättänyt, että lopettaa hommat samaan aikaan. Vesi lorisi jaloille ja siitä lattiakaivoon ja hetken ajattelin, että kohta varmaan koko kylppäri romahtaa kuin korttitalo. Yön pimeydessä turvauduin jeesusteippiin ja paikkasin vuotokohtaa surkein tuloksin. Tunsin itseni hölmöksi.

Nyt odottelen putkiliikkeen soittoa, lupasivat tulla niin pian kuin mahdollista. Tällaisina hetkinä ajattelen, että olisiko helpompi asua jossain muualla kuin yli 100-vuotiaassa talovanhuksessa.

Ja kun odottamattomat asiat usein tapahtuvat melkein yhtä aikaa tai ainakin peräkkäin, kännykkäni vietti tällä viikolla yhden yön kassakaapissa. Minulla ei ole kassakaappia, mutta lähikaupassa on. Olimme iltakävelyllä pikkuisen potkulautailijan kanssa ja paluumatkalla poikkesimme lähikauppaan. Ja kun pieni mies ryntäili kaupassa pienten kärryjen kanssa ja nosti niihin monta kiloa painavan vesimelonin ja monia muita tarpeettomia tavaroita, joita sitten aseteltiin takaisin paikalleen, kännykkäraasuni jäi vaille huomiota ja niinpä se jäi lojumaan ostoskorin pohjalle. Sen tosin sain tietää vasta seuraavana aamuna, kun olin ehtinyt sulkea liittymäni. Kiltti kauppias oli tallettanut kännyni kassakaappiin. Toivottavasti sen uni oli rauhallisempaa kuin emäntänsä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vastasyntynyt lennähti maailman tuuliin

Ikuisia ja kadonneita

Jaksaa. Jaksaa. Jaksaa. – Pakkohan se on.