Kännykkä kassakaapissa ja vesihana juovuksissa
Herätessä aistit ovat tokkurassa ja
ajatuksetkin vellovat unisen hitaasti. Mutta eivät kuitenkaan niin tokkurassa
ja hitaasti, että käteen osuva vesihana heiluisi holtittomasti. Se kuitenkin
heilui, kuin olisi ollut kolmen promillen humalassa. Mitä ihmettä? Illalla se
oli seisonut jykevästi paikallaan ja valuttanut juuri sen lämpöistä vettä ja
sillä voimalla kuin halusin. Nyt se kieltäytyi yhteistyöstä ilman toisen käden
apua: vasemmalla tukeva ote mokomasta ja oikealla hana auki. Ja kas, kun
virkosin kunnolla, aloin havainnoida yöllisiä tapahtumia. Jokin omituisen
mallinen osa lojui lattialla, vanha ja jo ruostunut. Työnsä tehneenä se oli
päättänyt, että nyt riittää.
Vaikka hyvin tajusin, että oma ammattitaitoni
ei ole lähelläkään putkihommia, aloin pohtia väliaikaisratkaisua: Löytyisikö
hanavanhukseen varaosa (löytyi, mutta ei sopinut)? Mitä jos vetäisi kunnon ryppään
nippusiteitä vesijohtojen ympärille ja kiristäisi niillä hanan paikalleen
(taitaa kuulostaa hullummalta kuin Pelle Pelottoman oudoimmat keksinnöt). Lopulta
ei tarvinnut miettiä vippaskonsteja, kun pari päivää myöhemmin seurasi
ketjureaktio – myös poistoputken tiiviste oli päättänyt, että lopettaa hommat
samaan aikaan. Vesi lorisi jaloille ja siitä lattiakaivoon ja hetken ajattelin,
että kohta varmaan koko kylppäri romahtaa kuin korttitalo. Yön pimeydessä
turvauduin jeesusteippiin ja paikkasin vuotokohtaa surkein tuloksin. Tunsin
itseni hölmöksi.
Nyt odottelen putkiliikkeen soittoa,
lupasivat tulla niin pian kuin mahdollista. Tällaisina hetkinä ajattelen, että
olisiko helpompi asua jossain muualla kuin yli 100-vuotiaassa talovanhuksessa.
Ja kun odottamattomat asiat usein
tapahtuvat melkein yhtä aikaa tai ainakin peräkkäin, kännykkäni vietti tällä
viikolla yhden yön kassakaapissa. Minulla ei ole kassakaappia, mutta
lähikaupassa on. Olimme iltakävelyllä pikkuisen potkulautailijan kanssa ja
paluumatkalla poikkesimme lähikauppaan. Ja kun pieni mies ryntäili kaupassa pienten
kärryjen kanssa ja nosti niihin monta kiloa painavan vesimelonin ja monia muita
tarpeettomia tavaroita, joita sitten aseteltiin takaisin paikalleen,
kännykkäraasuni jäi vaille huomiota ja niinpä se jäi lojumaan ostoskorin
pohjalle. Sen tosin sain tietää vasta seuraavana aamuna, kun olin ehtinyt sulkea
liittymäni. Kiltti kauppias oli tallettanut kännyni kassakaappiin. Toivottavasti
sen uni oli rauhallisempaa kuin emäntänsä.
Kommentit
Lähetä kommentti