Hitauden lumoava keveys

Kun aamulla istuu yöpuku päällä portailla kahvikuppi kädessä ja pohtii järven liikkeiden perusteella, mistä päin tuulee, kun vanha peili on niin sumea, että siitä näkyy, että tukka on päässä, muttei onko se hyvin ja kun tietää, että on aika mennä nukkumaan, kun auringonsilta järvenpinnasta on kadonnut, taitaa olla ovenraossa oleellisten asioiden huoneisiin.

Onko hyvän hitauden syvin olemus sitä, että nyrkkipyykillä pysähtyy jokaisen vaatekappaleen jälkeen hetkeksi katselemaan tyyntyvän järven pintaa?

Nämä pohdiskelut löytyivät Facebookin aikajanalta, kaukaa menneisyydestä, vuosilta 2012 ja 2013. Olisin kuitenkin voinut kirjoittaa ne eilen, tänään tai huomenna.

Järvellä tuulee, hetkittäin niin reippaasti, että valkoinen vaahto pyyhkii rantakiviä. Aurinko paistaa silloin, kun pilvet eivät peitä sitä. Muutaman päivän takainen helle ei leiju enää edes huoneissa. Kaipaan sitä, mutta toisaalta tämä keli on niin tuttua. Villasukat jalassa ja vanha nyppyyntynyt villatakki harteilla on juuri sopivan lämmin.

Kun kaupunki jää taakse ja elämä muuttuu sananmukaisesti riisutuksi, pääkin vaihtaa moodia. Kun virikkeet vähenevät, havainnot ja kokemukset muuttuvat jotenkin kokonaisemmiksi. Vatitiski. Kuikan huuto ja illaksi tyyntyvä järvi. Laskeva aurinko. Kävely ryteikköisessä metsässä ja tuomisina tuoksuvia koivunoksia saunalöylyä sulostuttamaan. Grillikin on hitaampi kuin kaupungissa, sillä ei valmisteta pikaruokaa, vaan tuoksuvien aromien äärelle pitää pysähtyä toviksi.

Joka kesä mietin, mikä tekee tämän kokemuksen juuri tällaiseksi ja miksi sitä on lähes mahdoton tavoittaa kaupungissa. Siitä ei tavoita kuin häivähdyksen, vaikka olisi määrättömästi aikaa, hiljaista ja rauhallista. Niinpä päässäni syntyi teoria: kun ympärillä on ylenpalttisen paljon virikkeitä ja mahdollisuuksia tehdä erilaisia asioita, jo tietoisuus niistä aiheuttaa outoa rauhattomuutta. Katsoisinko jonkin sarjan? Pitäisikö laittaa pyykkikone hommiin? Tuokin rojukasa pitäisi raivata ja siivota piha. Tai ehkä pitäisi lähteä lenkille. Ja ai niin, minunhan piti hoitaa pankkiasioita. Ja kirjottaa ainakin viisi sähköpostia. Luulen, että juuri tästä lähtökohdasta syntyvät ns. tylsät päivät: kaikkea voisi tehdä, mutta ei oikein huvita. Mutta kun on valittavana vain muutamia ja yksinkertaisia asioita, jotka pitää tehdä, niiden tekeminen on kauhean maanläheistä ja yksinkertaista. Sitten voi ottaa kirjan ja matkata sen kanssa melkein mihin vain. Minulla on aavistus, että juuri tätä on hitauden lumoava keveys.