Hämyisillä kujilla, kiitävässä junassa ja rantakalliolla
Saavun Krakovaan hämärän
laskeuduttua, kuljen hämyisiä kujia ja etsin majapaikkaa. Istun Siperian yli
kiitävässä junassa, katselen maisemaa, joka ei vaihdu. Seison Walesin
kallioilla ja katselen tyhjää rantaa, jonka hiekkaan on piirretty kuvia.
En ole koskaan käynyt Krakovassa,
en matkustanut yli Siperian enkä seisonut Walesin rantakalliolla. Ja kuitenkin
olen, tarinan mukana. Parhaat kirjat ylittävät sen sillan, jonka takana on tarinaan
uppoaminen, eläytyminen ja mukana kulkeminen niin, että kun kirjan viimeinen
sivu sulkeutuu, on kuin palaisi takaisin siihen maailmaan, josta lähti kirjan
ensimmäisellä sivulla. Tuskin koskaan kuitenkaan käy niin, että matkan tekee yhdellä
istumalla, mutta koko ajan olemassa on se kutkuttava tunne, että voi melkein
milloin tahansa hypätä uudelleen kyytiin ja vain antaa mennä.
Kun kävin ensimmäisen kerran
Barcelonassa, halusin ehdottomasti kulkea Julian Caraxin jalanjälkiä ja
reittejä, joista olin muodostanut päähäni kuvan. Nousu ikivanhalla ratikalle
Tibidabolle oli hyppäys tarinaan ja hain matkan varrelta osoitetta, jossa oli
tapahtunut niin paljon. Kun vietin aikaa Italiassa, halusin ehdottomasti nähdä Gubbion,
pienen vuoristokaupungin, jossa olin pistäytynyt kirjan päähenkilön kanssa.
Vaikka matka vaati vähän tavallista enemmän suunnittelua (busseja ei mennyt kuin
harvakseltaan ja aikataulujenkin hankkimiseen piti käyttää vaivaa), hymy nousi
huulille, kun näin bussin ikkunasta kallion kylkeen rakennetun kaupungin auringonvalon
taittuessa valkoisiin taloihin.
Selailin lukupäiväkirjaani (pientä
kirjasta, johon raapustelen ajatuksia ja huomioita lukemistani kirjoista) ja
poimin sieltä helmiä, jotka kiiltävät muita kirkkaammin. Ja kuitenkin hyvin
erialaisia kirjoja. Päätin jakaa muutamia blogini lukijoiden kanssa, koska ne
ovat tarinoita, jotka ansaitsevat mahdollisimman monta lukemista. Kas tässä:
Kim Edwards: Muisto tyttärestäni
Vaikka kirjan ihmiset joutuvat aivan
äärimmäisiin tilanteisiin, heidän toimintaansa ja ratkaisujaan pystyy
yllättävän hyvin ymmärtämään. Sekä tarina että kuvaus ovat niin intensiivisiä,
että kirja jättää jäljen.
Laura Honkasalo: Perillä kello
kuusi
Tarina liikkuu sekä nykyajassa
että 60-luvulla, jonka tunnelma tulee iholle Eri aikakaudet antavat hienosti
syvyyttä kirjan ihmisiin. Sen lisäksi mukana kulkee pala yhteiskunnan ja
asenteitten muuttumista. Ihana kirja!
Rosa Liksom: Hytti nro 6
Matka yli Siperian ja samalla
matka päähenkilön sisälle. Yhteisen tilan jakaminen ihmisen kanssa, jonka
kanssa tuskin muuten olisi halunnut olla tekemisissä. Kaikki ei olekaan aina
sitä miltä ensi silmäyksellä näyttää. Kun luin, vieressäni oli avoinna kartta, jolta
seurasin junan etenemistä.
Clare Mackintosh: Annoin sinun
mennä
Näin mieletöntä juonikoukkua en
ole ikinä aiemmin kohdannut! Lukijaa harhautetaan täydellisesti melkein
puoliväliin. Tarina on rankka, niin paljon pahuutta ja menetyksiä ja
vastapainona uskomatonta hyväuskoisuutta. Miljöön kuvauksesta pystyy aistimaan värit,
äänet ja tunnelman.
Linda Olsson: Sisar talossani
Päähenkilön yksinäisyydenkaipuu
ja pako olivat riipaisevaa luettavaa. Menneisyyttä ei pääse pakoon, mutta aina
voi kuitenkin löytää uusia tapoja kohdata asioita. Toisen luokse ja lähelle ei
ole helppo päästä, vaikka kuinka haluaisikin. Huikea kirja.
Anne Tyler: Nooan kompassi
Päähenkilö on vanheneva mies, jonka
pään sisällä liikkuu paljon. Liam on kerrassaan valloittava henkilö, jonka
matkassa on mielenkiintoista kulkea. Kirjaa lukiessa tuli mieleen ehkä hiukan kliseinenkin
sanonta: Antaa elämän viedä!
S. J. Watson: Kun suljen silmäni
Täydellinen koukutus heti ensimmäisten
sivujen jälkeen: Mistä tässä on oikein kyse? Oli pakko lukea eteenpäin, saada
tietää lisää. Kirjan ihmiset ovat äärimmäisen oudossa tilanteessa.
Kommentit
Lähetä kommentti