Puoli vuotta ja neljä vuodenaikaa

Puoli vuotta. Päivälleen puoli vuotta sitten poistin herätyskellostani vakioherätyksen. Puoleen vuoteen on kummallisesti mahtunut neljä vuodenaikaa. Loppusyksy, jolloin puissa oli enää muutama lehti ja pimeys laskeutui päivä päivältä aikaisemmin. Sitten pikainen talvi, hetken lunta ja hyytävää pakkasta. Kevät yritti jo helmikuussa, mutta luovutti hetkeksi. Ja kun se vihdoin sai voiton, pian puhkesikin uskomaton bonuskesä.

Päivälleen puoli vuotta sitten kalenterini alkoi näyttää ilmavalta ja päättyi aika, jolloin aikaani määrittelivät asiat, joihin en useinkaan voinut paljonkaan vaikuttaa. Kun ajattelen aikaa kauemmas kuin puoli vuotta, muistan, että juuri tuo asia oli se, jota odotin innokkaimmin. En huokaillut töiden paljoutta tai puuduttavuutta, itse asiassa tykkäsin useimmista hommista. Mutta mitä lähemmäs tuli hetki, jolloin kalenterini puhdistuisi ainakin ennen aamuyhdeksää olevista merkinnöistä, sitä malttamattomammin sitä odotin.

Laskin, että tuon hetken jälkeen minulla on ollut käytettävissä uutta aikaa kuukaudessa 150 ja koko aikana 900 tuntia, jotka avautuvat kalenterissa puhtaina ja tyhjinä. Houkuttelevina. Mutta välillä hiukan haasteellisinakin. Vähän kuin tyhjän paperin kammo, kun aloittaa kirjoittamisen. (Tosin tuo tunne ei ole kovin tavallinen.) Kiinnostuin, mihin nuo tunnit ovat kuluneet. Koska melkoisen vaivattomasti olen ne onnistunut täyttämään. Toisaalta en allekirjoita lainkaan sitä kulunutta sanontaa, että” sitten ne kiireet vasta alkavatkin”. Eivät ne ole alkaneet ja toivon, etteivät alakaan.

Käytän lukemiseen kolmisen tuntia päivässä. Suurimman osan siitä uppoudun kirjojen tarinoihin, mutta aamulehteäkin ehdin lukea pitemmälle kuin sivulle seitsemän. Joka tapauksessa lopetan, kun urheilusivut alkavat. Olen siis käyttänyt lukemiseen 540 tuntia eli 23 vuorokautta tauotta! (Saman verran olen ehtinyt olla reissussa.) Kävelylenkit syövät (hyvässä mielessä) keskimäärin tunnin päivässä, samoin suunnilleen tunnilla pidentyneet yöunet, jotka nyt ovat asettuneet siihen vuorokauden aikaan, joka on juuri oikea minulle. Näihin kahteen on siis mennyt yhteensä 360 tuntia. Niinpä näyttää, että tuo 900 tuntia olisi kuitattu, mutta eihän asia toki noin yksinkertainen ole. Luin ja kävelin aiemminkin.

Olen löytänyt uudelleen (tai paremmin) myös leffat ja kiinnostavat sarjat, joita bongailen sekä tv-kanavilta että Areenasta, Ruudusta ja Katsomosta. Ja uskallan väittää, että myöskään hokema ”telkkarista ei tule nykyään mitään” ei pidä paikkaansa. Koska sieltä tulee niin paljon (ja paljon myös ihan outoa ja kelvotonta), vaatii vähän aikaa löytää helmet. Nyt siihen on aikaa. Ja on aika nautinnollista asettaa tyyny selän taakse ja toinen jalkojen alle, kun ulkona vihmoo sade ja tuuli. Ja napsauttaa päälle tarina, joka vie mennessään.

Töissä ajankäyttöä piti raportoida kooditetuilla työkokonaisuuksilla. Nyt riittää puolivuosittain tehty leikkimielinen laskelma, joka ei mene yhteiseen myllyyn analysoitavaksi. Se on vaan ihan minua varten.

Huomisen kohdalla on kalenterimerkintä: menemme ystäväni kanssa kamerakävelylle. Luvassa on melkein hellettä.