Puoliksi juotu konjakkipullo ja paperiveitsi
Yön
hiljaisina hetkinä tram jylisee maan uumenissa. Osaan jo arvioida, koska tulee
seuraava. Äänestä on tullut tuttu, tähän paikkaan kuuluva, oikeastaan kotoisa.
Nukahdan siihen. Kivilattia tuntuu edelleen kylmältä yönlämpimien jalkojen alla,
mutta se ei haittaa. Sujautan villasukat jalkaan ja hipsuttelen keittämään
vahvaa kahvia. Keittiön ikkuna avautuu valokuiluun, jonka pohjalla lojuu roskia.
Otan kahvimukin, avaan parvekkeen oven ja katselen, kuinka ihmiset kiiruhtavat
jonnekin, ehkä töihinsä, nousevat bussiin, katoavat kauppojen ovista sisään. Hetken
aikaa tämä paikka on minun, ei ihan koti, mutta paikka, johon asetun.
En
oikein pidä hotelleista, niiden steriilistä ilmapiiristä ja samanlaisuudesta,
missä ne sitten ikinä sijaitsevatkin. Toki joskus löytyy helmiä, vanhoja taloja,
joissa aistii menneet vuodet ja joissa on narisevat hissit ja niissä veräjovet.
Mutta jos vain mahdollista, haluan asua paikassa, johon voi asettua ja jossa
voi valita lempinurkan lukemiseen. Haluan asua, en vain paikkaa nukkumiseen ja
tavaroiden säilyttämiseen. Jollain oudolla tavalla se saa aikaan tunteen, että
olen enemmän osa sitä maailmaa, jossa sillä hetkellä olen, välillä vain muutaman
päivän, välillä pitemmän aikaa.
Olen
huomannut, että asettuminen tapahtuu aina vain vaivattomammin, mitä enemmän
matkustaa. Uusi reissukoti on kiehtova paikka: mikä on ensivaikutelma, mikä on
tunne, kun astuu sisään. Sen jälkeen huomio kiinnittyy yksityiskohtiin. Onko
keittössä kaikki tai ainakin melkein kaikki tarvittava? Välillä varustus on
ollut karun niukka, pari kolhiintunutta lautasta ja kahvikuppia, yksi viinilasi
ja tylsä leipäveitsi. Tuleeko lämmintä vettä kunnolla ja miten suihku toimii?
Toden totta, suihku voi toimia lukemattomilla tavoilla ja joskus asian ymmärtämiseen
on tarvittu aikaa ja muutamat aivot. Uskomattomin oli ”suihkukone” (vapaasti
käännettynä), joka sai aikuisissakin herääämään leikkivän lapsen.
Tämä
reissukoti on uskomaton. En millään ole pystynyt päättelemään, onko tämä jonkun
oikea koti tai jonkun entinen koti, johon on jätetty ne tavarat, joita ei enää
tarvita. Vai onko tämä mielikuvituksellisen sisustustaidon luomus. Koko asunto
on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka saavat mielikuvituksen laukkaamaan.
Miksi kirjahyllyssä on puoliksi juotu konjakkipulllo, saksankielinen psykologiaa
käsittelevä ammattilehti, paperiveitsi ja dekkareita monella eri kielellä? Olen
leikitellyt erilaisilla vaihtoehdoilla, kuvitellut tänne ihmisiä, jotka
käyttävät noitä tavaroita. Mutta muutaman päivän ne ovat minun. Voisin ottaa
pehmolelun kainolooni kaveriksi kuuntelemaan tramin jylinää maan alla.
Kommentit
Lähetä kommentti