Puoliksi juotu konjakkipullo ja paperiveitsi


Yön hiljaisina hetkinä tram jylisee maan uumenissa. Osaan jo arvioida, koska tulee seuraava. Äänestä on tullut tuttu, tähän paikkaan kuuluva, oikeastaan kotoisa. Nukahdan siihen. Kivilattia tuntuu edelleen kylmältä yönlämpimien jalkojen alla, mutta se ei haittaa. Sujautan villasukat jalkaan ja hipsuttelen keittämään vahvaa kahvia. Keittiön ikkuna avautuu valokuiluun, jonka pohjalla lojuu roskia. Otan kahvimukin, avaan parvekkeen oven ja katselen, kuinka ihmiset kiiruhtavat jonnekin, ehkä töihinsä, nousevat bussiin, katoavat kauppojen ovista sisään. Hetken aikaa tämä paikka on minun, ei ihan koti, mutta paikka, johon asetun.

En oikein pidä hotelleista, niiden steriilistä ilmapiiristä ja samanlaisuudesta, missä ne sitten ikinä sijaitsevatkin. Toki joskus löytyy helmiä, vanhoja taloja, joissa aistii menneet vuodet ja joissa on narisevat hissit ja niissä veräjovet. Mutta jos vain mahdollista, haluan asua paikassa, johon voi asettua ja jossa voi valita lempinurkan lukemiseen. Haluan asua, en vain paikkaa nukkumiseen ja tavaroiden säilyttämiseen. Jollain oudolla tavalla se saa aikaan tunteen, että olen enemmän osa sitä maailmaa, jossa sillä hetkellä olen, välillä vain muutaman päivän, välillä pitemmän aikaa.

Olen huomannut, että asettuminen tapahtuu aina vain vaivattomammin, mitä enemmän matkustaa. Uusi reissukoti on kiehtova paikka: mikä on ensivaikutelma, mikä on tunne, kun astuu sisään. Sen jälkeen huomio kiinnittyy yksityiskohtiin. Onko keittössä kaikki tai ainakin melkein kaikki tarvittava? Välillä varustus on ollut karun niukka, pari kolhiintunutta lautasta ja kahvikuppia, yksi viinilasi ja tylsä leipäveitsi. Tuleeko lämmintä vettä kunnolla ja miten suihku toimii? Toden totta, suihku voi toimia lukemattomilla tavoilla ja joskus asian ymmärtämiseen on tarvittu aikaa ja muutamat aivot. Uskomattomin oli ”suihkukone” (vapaasti käännettynä), joka sai aikuisissakin herääämään leikkivän lapsen.

Tämä reissukoti on uskomaton. En millään ole pystynyt päättelemään, onko tämä jonkun oikea koti tai jonkun entinen koti, johon on jätetty ne tavarat, joita ei enää tarvita. Vai onko tämä mielikuvituksellisen sisustustaidon luomus. Koko asunto on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Miksi kirjahyllyssä on puoliksi juotu konjakkipulllo, saksankielinen psykologiaa käsittelevä ammattilehti, paperiveitsi ja dekkareita monella eri kielellä? Olen leikitellyt erilaisilla vaihtoehdoilla, kuvitellut tänne ihmisiä, jotka käyttävät noitä tavaroita. Mutta muutaman päivän ne ovat minun. Voisin ottaa pehmolelun kainolooni kaveriksi kuuntelemaan tramin jylinää maan alla.








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vastasyntynyt lennähti maailman tuuliin

Ikuisia ja kadonneita

Jaksaa. Jaksaa. Jaksaa. – Pakkohan se on.