Pyjamahousuelämää ja lentosukkasuunnitelmia

Kun aamulla istuu yöpuku päällä portailla kahvikuppi kädessä ja pohtii järven liikkeiden perusteella, mistä päin tuulee, kun vanha peili on niin sumea, että siitä näkyy, että tukka on päässä, muttei onko se hyvin ja kun tietää, että on aika mennä nukkumaan, kun auringonsilta järvenpinnasta on kadonnut, taitaa olla ovenraossa oleellisten asioiden huoneisiin. Onko hyvän hitauden syvin olemus sitä, että nyrkkipyykillä pysähtyy jokaisen vaatekappaleen jälkeen hetkeksi katselemaan tyyntyvän järven pintaa? Nämä pohdiskelut löytyivät Facebookin aikajanalta, kaukaa menneisyydestä, vuosilta 2012 ja 2013. Olisin kuitenkin voinut kirjoittaa ne eilen, tänään tai huomenna. Järvellä tuulee, hetkittäin niin reippaasti, että valkoinen vaahto pyyhkii rantakiviä. Aurinko paistaa silloin, kun pilvet eivät peitä sitä. Muutaman päivän takainen helle ei leiju enää edes huoneissa. Kaipaan sitä, mutta toisaalta tämä keli on niin tuttua. Villasukat jalassa ja vanha nyppyyntynyt villatakki ha...

Herätessä aistit ovat tokkurassa ja ajatuksetkin vellovat unisen hitaasti. Mutta eivät kuitenkaan niin tokkurassa ja hitaasti, että käteen osuva vesihana heiluisi holtittomasti. Se kuitenkin heilui, kuin olisi ollut kolmen promillen humalassa. Mitä ihmettä? Illalla se oli seisonut jykevästi paikallaan ja valuttanut juuri sen lämpöistä vettä ja sillä voimalla kuin halusin. Nyt se kieltäytyi yhteistyöstä ilman toisen käden apua: vasemmalla tukeva ote mokomasta ja oikealla hana auki. Ja kas, kun virkosin kunnolla, aloin havainnoida yöllisiä tapahtumia. Jokin omituisen mallinen osa lojui lattialla, vanha ja jo ruostunut. Työnsä tehneenä se oli päättänyt, että nyt riittää. Vaikka hyvin tajusin, että oma ammattitaitoni ei ole lähelläkään putkihommia, aloin pohtia väliaikaisratkaisua: Löytyisikö hanavanhukseen varaosa (löytyi, mutta ei sopinut)? Mitä jos vetäisi kunnon ryppään nippusiteitä vesijohtojen ympärille ja kiristäisi niillä hanan paikalleen (taitaa kuulostaa hullummalta kui...

Kesäkuun ensimmäinen päivä. Kesän ensimmäinen päivä. Vielä viime vuonna tähän aikaan oli meneillään kiihkeä lomapalapeli: Miten käytän viikot, joita niin paljon aina odotan? Ajattomat viikot, jolloin myös herätyskello on lomalla. Miten saan mahtumaan niihin kaiken sen (tai edes osan), mitä olen mielikuvitellut ja odottanut yhä enemmän, mitä pitemmälle kevät on edennyt? Näihin aikoihin alkoi myös juhannussään bongailu ja ihan vain siksi, että talvella huurteessa ollut mökki on usein vielä juhannuksen aikaan kovin kylmänkankea. Nyt ei tarvitse, ainakaan pelata lomapalapeliä. Juhannussään bongailua en malta jättää, koska juhannuksena oikeastaan ei ole oikeampaa paikkaa kuin mökki järven rannalla, oli se sitten vielä talvenkylmä tai jo kesänlämmin. Ja vähän kummallista on (vai onko?), että pää askartelee näiden joka vuosi toistuvien asioiden kanssa vanhaan tapaan. Vaikka kokonainen vapaa kesä on tarjolla, yllätän välillä itseni pohtimasta, miten sen rakentelen. Reissaanko? Vaikka V...