Mielen matkassa
Olen aina ollut kova kuvittelemaan. En muista, että minulla olisi lapsena ollut pitkään vierellä kulkenutta mielikuvituskaveria, mutta keksin niitä aina silloin, kun oikeita ei ollut lähellä ja kaipasin kaveria. Muutimme uuteen kotiin, kun olin pikkukoululainen ja koulumatkasta tuli yhtäkkiä pitkä ja yksinäinen. Ei se oikeasti ollut sen pitempi kuin aikaisemminkaan, mutta uusi ja outo ja kaikki vanhat kaverit kulkivat vastakkaisesta suunnasta. Sinä talvena olin pieni eskimotyttö, joka tarpoi lumessa kouluun uusien mielikuvitusystäviensä kanssa. Olin urhea, kun joka päivä selvisin lumisesta seikkailustani. On kai aika itsestään selvää, että tyypin, joka kirjoittaa tarinoita ihmisistä, jotka ovat syntyneet hänen päässään, täytyy rakastaa mielikuvittelua. Se on koukuttavaa, imaisevaa ja välillä ihan hullua. On riemastuttavaa, kun voi ohjailla tarinoiden henkilöiden elämää, luoda heidän ympärilleen kokonaisen maailman, ystävät, sukulaiset, elämäntapahtumat, jotka ovat vaikuttaneet siihen